Suojelualueet

27
Vuotta suojelutyötä
181
suojelualuetta
4691 ha
luonnonalueita suojeltu

Ensimmäinen suojelualue Akanvaara hankittiin vuonna 2000. Sen jälkeen Luonnonperintösäätiö on onnistunut suojelemaan useita uusia metsäalueita vuosittain. Monia suojelualueista on onnistuttu kasvattamaan ajan mittaan, kuten Konttikankaan-Karjonevan aluetta Siikajoella ja Käpyrantaa Tervossa. Näin suojelun piiriin on saatu enemmän metsää myös olemassa olevilla suojelualueilla, mikä on elintärkeää monille uhanalaisille lajeille. 

Säätiön suojelualueille haetaan luonnonsuojelulain mukainen rauhoituspäätös. Jokamiehenoikeuksista suojelualueilla on sallittu marjojen ja ruokasienten poimiminen. Kiellettyä pääsääntöisesti on kasvien tai kasvinosien ottaminen, eläinten häirintä, maaperän vahingoittaminen, leiriytyminen ja moottoriajoneuvoilla ajaminen.

Säätiön turvissa alueiden suojelu on kahden lukon takana – niiden säilymisen turvaa sekä luonnonsuojelulaki että säätiölaki. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyy säätiöiden säännöt ja valvoo säätiöiden toimintaa. Säätiöiden rahankäyttöä valvoo myös poliisihallitus. Säätiön hallitus vastaa säätiön tarkoituksen toteuttamisesta sääntöjen mukaisesti. Luonnonperintösäätiön luonnonsuojelualueet ovat siis pysyviä; vaikka poliittiset intressit ja taloudelliset suhdanteet vaihtelevat, on säätiön suojelualueiden jatkuvuus taattu.

  • Koko Suomi
  • Etelä-Karjala
  • Etelä-Savo
  • Häme
  • Kainuu
  • Keski-Suomi
  • Kymenlaakso
  • Lappi
  • Pirkanmaa
  • Pohjanmaa
  • Pohjois-Karjala
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Pohjois-Savo
  • Satakunta
  • Uusimaa
  • Varsinais-Suomi
Koko Suomi
  • Koko Suomi
  • Etelä-Karjala
  • Etelä-Savo
  • Häme
  • Kainuu
  • Keski-Suomi
  • Kymenlaakso
  • Lappi
  • Pirkanmaa
  • Pohjanmaa
  • Pohjois-Karjala
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Pohjois-Savo
  • Satakunta
  • Uusimaa
  • Varsinais-Suomi

Orjanruususaari

Ilomantsi, Pohjois-Karjala

Lue lisää →
Paatsamakorpi Kajaani Luonnonperintösäätiö suojelualue

Paatsamakorpi

Kajaani, Kainuu

Lue lisää →

Pahapuro

Ristijärvi, Kainuu

Lue lisää →

Päivänsalo

Hollola, Häme

Lue lisää →
Penninkijoki. Kuva: Ari-Pekka Auvinen

Penninkijoki

Perho, Keski-Pohjanmaa

Lue lisää →

Petäjäranta

Lestijärvi, Pohjanmaa

Lue lisää →

Pohjolanvaara

Kuusamo, Pohjois-Pohjanmaa

Lue lisää →

Polvivaaran suojelualue

Juuka, Pohjois-Karjala

Lue lisää →

Porolansuo

Harjavalta, Satakunta

Lue lisää →

Puroniitty

Vieremä, Pohjois-Savo

Lue lisää →
Alkukesän vehreyttä Repomellan laella.

Pyryeennâm – Pyrynmaa

Inari, Lappi

Lue lisää →
Pyssynkangas. Kuvaaja: Mikko Hovila

Pyssynkangas

Urjala, Pirkanmaa

Lue lisää →
Pyysmäki Suojelualue Luonnonperintösäätiö Mikko Hovila

Pyysmäki

Somero, Varsinais-Suomi

Lue lisää →

Riihikosken metsä

Salo, Varsinais-Suomi

Lue lisää →

Riihilahti ja Paratiisi

Lappeenranta, Etelä-Karjala

Lue lisää →
Pentti Linkolan muistometsä Luonnonperintösäätiö

Riuttasalo – Pentti Linkolan muistometsä

Toivakka, Keski-Suomi

Lue lisää →
Luonnonperintösäätiö Rotkovuori suojelualue Jämsä

Rotkovuoren metsä

Jämsä, Keski-Suomi

Lue lisää →
Rouvala. Kuva: Matti Ojanperä

Rouvala

Padasjoki, Häme

Lue lisää →
Shopping Cart
Scroll to Top