EtusivuSäätiöOstokriteerit

Ostokriteerit

Millaisia metsiä Luonnonperintösäätiö etsii?


Alueelliset kriteerit

Luonnonperintösäätiö ostaa suojeltavaksi metsiä ensisijaisesti Suomen eteläpuoliskosta, koska tällä alueella metsiensuojelutilanne on heikoin: metsistä on rauhoitettu alle kaksi prosenttia. Eduksi lasketaan, jos suojeltavaksi hankittava metsä on lähellä muita rauhoitettuja alueita, esimerkiksi kansallispuistoa. Uhanalaisin lajisto selviää varmimmin isoissa kokonaisuuksissa.

Luonnonperintösäätiöllä on kohdennettuja metsänetsintäkampanjoita eri puolilla maata. Esimerkiksi Pirkanmaalta säätiö etsii suometsien uhanalaisille linnulle – riekolle, pohjansirkulle, keltavästäräkille, kuukkelille – sopivaa elinympäristöä luoteiselta ja pohjoiselta Pirkanmaalta. Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen kanssa toteutettavan kampanjan nimi on Suojele pala Pirkanmaata.

Alueellisia kampanjoita on käynnissä myös muissa maakunnissa. Lisätietoa niistä löytyy Luonnonperintösäätiön kampanjasivuilta.


Yksittäisen metsän kriteerit

Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita metsiä on monenlaisia: reheviä lehtoja, koskemattomia korpia, lahopuustoisia kangasmetsiä, vanhoja kaskikoivikoita, ikivanhoja hongikoita kallioilla – ja lukuisia muita luontotyyppejä. Suojelun arvoista metsää on vaikea kuvailla muutamalla lauseella, mutta metsän tunnistaa arvokkaaksi yleensä heti kun sen näkee. Tärkeimmät tekijät luetellaan seuraavassa. Kaikkien kriteerien ei tarvitse täyttyä aivan ensiluokkaisesti, mutta mitä paremmin ne pätevät tiettyyn metsäalueeseen, sitä parempi. 

Metsää ei ole koskaan hakattu täysin avoimeksi
Monilla suojelualueillakin metsiä on aiemmin hakattu, harvennettu sieltä täältä tai poimittu kotitarvepuita. Näistä toimenpiteistä metsät kuitenkin toipuvat ajan mittaan ja ”hoitavat itse itsensä” takaisin luonnontilaan. Avohakkuu muuttaa metsän luonnonoloja niin suuresti, että palautuminen kohti luonnontilaa kestää liian kauan. 

Luonnonperintösäätiö etsii siis metsiä, joita on hakattu mahdollisimman vähän. Kuitenkaan taannoin tehty harvennus tai poimintahakkuu ei ole este suojelulle, mikäli metsä on sen jälkeen saanut kehittyä omassa rauhassaan.

Metsässä on eri-ikäistä puustoa ja eri puulajeja

Luonnontilaisessa metsässä on käytännössä aina useampia kuin vain yhtä puulajia. Vanhasta kangasmetsästäkin löytää tavallisesti koivuja, haapoja tai pihlajia – ellei niitä ole käyty poistamassa – ja kalliomänniköissä sinnittelee usein jokunen kuusi tai haapa. Metsän arvoa lisää myös se, että puusto on saanut kehittyä ilman, että tietyt puuikäluokat olisi poistettu harvennuksissa. Luonnontilaisessa metsässä on pieniä puuntaimia, suuria puunjärkäleitä ja kaikkea siltä väliltä.

Metsässä on lahopuuta
Suomen metsissä elää noin 20 000 eliölajia. Näistä 20–25 prosenttia vaatii lahoavaa puustoa koko elämänsä ajan tai jossakin elämänvaiheessaan. Lahopuuta tarvitsevat ravinnokseen tai asuinpaikakseen monet sienet, jäkälät, sammalet, hyönteiset ja linnut. Lahopuun katoaminen metsistä on merkittävimpiä syitä metsälajiston vaikealle tilanteelle.

Monissa muuten hakkaamattomissa metsissäkin on usein niukasti lahopuuta. Tuulen kaatamat rungot tai pystyyn lahonneet pökkelöt on saatettu käydä korjaamassa pois. Mitä enemmän metsässä on maassa makaavia tai pystyssä jököttäviä puuvanhuksia ja kuolleita puita, sitä arvokkaampi alue on luonnonvaraiselle lajistolle. 


Lisäarvoa metsälle tuovat seikat

Alla luetellaan lisäkriteerejä, joita säätiö ei automaattisesti edellytä ostettavalta metsältä mutta jotka usein kohottavat metsän suojeluarvoa. Kaikkien seikkojen ei tarvitse todentua yksittäisen metsän kohdalla – ei välttämättä ainoankaan, jos pääkriteerit täyttyvät.

Metsässä on puro, suopainanteita, lähde, lampi tai muita kosteikkoja tai metsä sijaitsee rannassa
Suomessa ojitettiin soita ja kosteita metsiä aktiivisesti 1950–1970-luvulla. Etelä-Suomessa 96 prosenttia suotyypeistä on nykyään uhanalaisia. Sen vuoksi Luonnonperintösäätiö toivoo erityisesti löytävänsä suojeltavaksi vanhoja metsiä, joissa on luonnontilaisia tai ennallistettavia kosteikkoja – ns. luonnontilainen vesitalous. 

Vesistöjen rannalla sijaitsevat metsät ovat arvokkaita kostean pienilmaston – ja siihen erikoistuneen lajiston – sekä raja-aluemaisen luonteensa vuoksi. Kahden luontotyypin, kuten veden ja metsän, rajalla on usein rikas eliöstö, jonka olemassaolon suojelualueen perustaminen turvaa. Vapaat, rakentamiselta ja hakkuilta rauhoitetut rannat ovat tärkeitä myös vesilinnuston ja vesiensuojelun kannalta. 

Metsässä on lehtomaisia kohtia
Luonnontilaiset lehdot ovat käyneet Suomessa vähiin pellonraivauksen, rakentamisen ja metsätalouden vuoksi. Lehdoissa on monimuotoinen ja runsas eliölajisto, jonka edustajista moni on nykyään elinpaikkojen puutteen vuoksi uhanalainen. Luonnonperintösäätiökin ostaa siten mielellään rauhoitettavaksi lehtomaisia metsiä tai aitoja lehtoja.

Lehdon tunnusmerkit löytyvät maan tasalta, eivät niinkään puustosta; lehdoissa kasvaa usein lehtipuita, mutta myös kuusikko voi olla lehto.

Lehdon kenttäkerroksessa kasvaa puuvartisten varpujen sijasta ruohovartisia kasveja, kuten vuokkoja, käenkaalia (ketunleipää), oravanmarjaa, kieloja, tesmaa, mustakonnanmarjaa, saniaisia. Lisäksi lehdoissa on monesti paljon pensaita: esimerkiksi taikinamarjaa, näsiää, lehtokuusamaa ja herukoita. Sammalikko peittää lehdossa harvoin maata kauttaaltaan. Lehtojen tyypillisiä sammalia ovat mm. kookas metsäliekosammal ja erilaiset lehväsammalet.

Metsässä on erikoisia luonnonmuodostumia, kuten isoja kiviä tai poikkeuksellisia puuyksilöitä
Erikoiset luonnonmuodostumat – jääkauden muovaamat harjut ja hiidenkirnut, siirtolohkareet, huomattavan isot tai epämuotoiset puut – ovat luontomme ”nähtävyyksiä”, joita on vuosisatojen kuluessa kohdeltu usein kaltoin rakentamisen, kallionlouhinnan, soranoton ja hakkuiden yhteydessä.

Usein näihin muodostumiin liittyy luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi harjujen luontotyypit ovat omanlaisiaan hiekkaisen kasvualustan ja pohjavesivirtausten vuoksi. Isot kivet puolestaan ylläpitävät monesti lehtojen lajistoa. Suuret ja/tai epämuodostuneet puut taas toimivat oivallisina asuinpaikkoina kolopesijöille, jäkälille ja sammalille.

Metsässä on kulttuurihistoriallisia ja/tai virkistysarvoja
Metsiin kätkeytyvät vanhat asuinpaikat ja rakennusten jäänteet, peuranpyyntikuopat ja muut merkit menneisyydestä – myös pelkät tarinat metsäalueen ammoisista tapahtumista – ovat osa kulttuurihistoriaamme, joka ansaitsee tulla muistetuksi. Luonnonperintösäätiö ei erikseen ylläpidä kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta säätiö suhtautuu tällaisiin kohteisiin kunnioittavasti ja pyrkii omalta osaltaan edistämään niiden suojelua.

Usein ihmiset retkeilevät mielellään metsissä, joissa on vähän tai ei lainkaan metsätalouden jälkiä. Vähänkään asutuksen liepeillä sijaitsevien vanhojen metsien läpi kulkee huomattavan usein polku. Säätiö turvaa mielellään ihmisten virkistäytymisympäristöjen säilymistä. Suojelualueille ei erikseen tehdä polkuja tai muita rakenteita, mutta retkeily, marjastus ja sienestys ovat jokamiehenoikeuksien nojalla sallittuja. Virkistyskäyttö ei ole este metsän suojelulle vaan ennemminkin todiste siitä, että alue on viihtyisä – paitsi ihmisten, usein myös luonnonvaraisten eliöiden kannalta.


Muita suojeluvaihtoehtoja

Vaikka metsä ei täyttäisi Luonnonperintösäätiön ostokriteerejä, ei ajatusta suojelusta kannata hylätä. Metsiin, joiden luonnontila on menetetty hakkuiden myötä, on mahdollista palauttaa luontoarvoja ennallistamis- ja luonnonhoitotoimin. Toimenpiteisiin on saatavissa myös rahallista tukea. Lisätietoja voi kysyä Suomen metsäkeskuksesta.

Luonnonhoitotoimet sopivat etenkin pienille kohteille. Jos metsä on kooltaan laajempi mutta ei vielä kauttaaltaan suojeluarvoinen – esimerkiksi osin taimikkoa ja osin vanhaa metsää – kannattaa aluetta tarjota Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO:n kohteeksi.

METSO-ohjelmalla turvataan metsäluonnon monimuotoisuutta yksityismetsissä. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa METSO-ohjelmassa omistaja voi valita itselleen sopivan tavan suojella metsä: siitä voidaan perustaa yksityinen luonnonsuojelualue, jolloin omistussuhde metsään säilyy, tai alue voidaan ostaa valtiolle rauhoitettavaksi. Myös määräaikainen rauhoittaminen on mahdollista.

Sekä yksityisestä suojelusta, määräaikaisesta rauhoittamisesta että alueen myynnistä valtiolle metsänomistaja saa asianmukaisen korvauksen. Verotusedun vuoksi tuotto on jopa parempi kuin mitä metsän hakkaamisesta saisi.

METSO-ohjelmaan hyväksytään myös luontoarvonsa osittain menettäneitä ns. kehityskelpoisia metsiä, mikäli kohteet ovat ennallistettavissa tai sijaitsevat olemassa olevien suojelualueiden lähellä. Lisätietoja METSO-ohjelmasta saa ohjelman omilta sivuilta ja ELY-keskuksista.