Korpivainio


Kunta: Kangasala
Suojeluvuosi: 2005
Pinta-ala: 26 ha

EtusivuSuojelualueetPirkanmaaKorpivainio

Aimo Saksalan luonnonperintömetsä

Korpivainion 26 hehtaarin metsä Kuhmalahdella Sahalahden rajalla on säätiön pinta-alaa kohden runsaspuustoisimpia metsiä. Sen hankinta käypään hintaan olisi ylittänyt säätiön voimavarat vuonna 2005, ellei sen omistaja, pitkän linjan luonnonsuojelumies Aimo Saksala, olisi perinyt myyntihintana säätiöltä vain 75 000 euroa, alle kolmanneksen puuston koko arvosta. Kiitollisuuden osoituksena säätiö on merkinnyt alueen ”Aimo Saksalan luonnonperintömetsä” -muistotaululla.

Lukuun ottamatta runsaan hehtaarin aluetta noin 40-vuotiasta puustoa metsän itäkolkassa koko Korpivainion metsä on sekä vanhaa että hyvin taajaa, teitten varsia ja peltojen reunoja myöten. Pääpuulaji on kuusi, mutta ylävämmillä paikoilla kasvaa vankkaa petäjikköä ja alavammilla harvakseen koivua ja haapaa. Paitsi mainittua taimikkoa metsässä on viimeksi kaadettu tukkipuuta ja myyty halkoa vuonna 1951, mutta näistä pienimuotoisista metsätöistä ei ole enää juuri jälkiä havaittavissa.

Metsä rajoittuu lännessä kimmeltelevistä selistään kuuluisaan suureen Längelmäveteen, josta kaksi pikkuruista rantaviipaletta kuuluu suojelualueeseen.

Kaksi yhteensä viiden hehtaarin peltokappaletta maantien itäpuolisen metsän sisällä jäi kaupassa kantatilalle, ja ne hajottavat metsän kahteen siivekkeeseen. Onneksi säätiöllä on kuitenkin kaksi metsäsaareketta isomman peltoaukean suulla – tärkeänä yhdistävänä siltana, ”ekologisena käytävänä”, puoliskojen välillä. Ja ennen kaikkea metsän sakeus takaa, että aukot ja reunat kätkeytyvät äkkiä metsän hämärään. Parhailla paikoilla vallitsee aarniometsän tunnelma. Sitä paitsi luonnonperintömetsä rajoittuu idässä suureen sydänmaahan, parin peninkulman yhtenäiseen neljän pitäjän Laipan ”erämaahan”.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetPirkanmaaKorpivainio

Korpivainio

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Längelmäveden rantaan ulottuva, moni-ilmeinen, tuuhea metsä aarniomaisine ytimineen.