Harjava

Kunta: Hämeenlinna
Suojeluvuosi: 2013
Pinta-ala: 6 ha

Luonnonperintösäätiö osti kesäkuussa 2013 Hämeenlinnan Kalvolasta 6,3 hehtaarin Harjavan alueen. Muodoltaan kolmiomaisen alueen keskeinen osa on metsäsaarekkeiden kirjomaa kosteaa niittyä, jota ympäröi pitkään koskemattomana säilynyt metsä.

Harjavan reunametsät ovat kuusivaltaisia. Lahopuuta on syntynyt jo kohtalaisesti, erityisesti eteläosan laajemmalle metsäalueella. Metsäsaarekkeissa kasvaa puolestaan monipuolisesti lehtipuuta: koivua, harmaaleppää, pihlajaa, raitaa ja tuomea.

Harjavan kasvisto koostuu pääasiassa tuoreen kangasmetsän lajeista. Paikoin esiintyy kuitenkin korpi- ja pohjoisreunalla ravinteisuuden ilmentäjinä taikinamarjaa ja näsiää.

Alueelta laskeva puro virtaa Harjavassa luonnonuomassa.

Harjavasta vain muutama sata metriä pohjoiseen Äimäjärven rannalla sijaitsee valtakunnallisesti merkittävä Kalliomaan lehtojensuojelualue. Kalliomaan ja Harjavan välimaastossa kasvaa laajalti pähkinäpensasta, joka on levittäytynyt jo aivan Harjavan rajan tuntumaan.

Harjava oli ostohetkellä säätiön 39. suojelualue.

Kuva: Anneli Jussila

Näin löydät Harjavaan

Alla linkki Google Mapsin reittiohjeeseen, jossa voit muuttaa lähtöpaikan sijainnin haluamaksesi:
Osoite: Unostentie 295, Hämeenlinna

Aja Unostentien päähän: Unostentie 295 kartalla.

Etene Unostentien päästä edelleen vajaat 250 metriä ja käänny sitten oikealle, pohjoiskoilliseen lähtevälle polulle. Sitä pitkin suojelualueen rajalle on vajaat 200 metriä.

Suojele pala ikimetsää

Harjava

Lahjoita esimerkiksi: 10,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Kuvagalleria

Metsäsaarekkeiden kirjoma niitty ja sen kuusivaltaiset ympärysmetsät liki pähkinä- ja lehmuslehtoja.
Shopping Cart
Scroll to Top