Luonnonperintösäätiö osti syyskuussa 2018 Viitasen pikkutilan Keuruulta, läheltä Petäjäveden rajaa. Omistajat tarjosivat tilaa suoraan säätiölle ja kertoivat, että tilalla ei ole hakattu eikä tehty juuri mitään muuta
neljäänkymmeneen vuoteen.

Tilan myynyt kemiöläinen pariskunta kertoo, että Viitasen ympäristön suuret hakkuut saivat heidät kauhistumaan ja ajattelemaan toisenlaista kohtaloa suvussa perintönä tulleelle tilalle. Säätiö kiinnostui alueen
suojelusta, vaikka metsä ei ole vielä aarniovaiheessa ja tilalla sijaitsee autiotalon pihapiiri.

Kaupat noin 7,5 hehtaarin kokonaisuudesta syntyivät lyhyen neuvottelun jälkeen. Metsän koskemattomuus on tuottanut Viitaseen sopivasti lahopuuta, ja pihapiirin jalot lehtipuut muodostavat mielenkiintoisen
vastavoiman mänty- ja kuusivaltaiselle metsälle. Pikkutilan entiset pellot kasvavat nyt lehtipuuta. Alue on monipuolinen, sen eteläpäässä juoksee puro ja tilalla on myös kaistale suota. Kiviaidat toivottavat
jalankulkijan tervetulleeksi – Viitasen pikkutie ei enää ole autolla ajettavassa kunnossa.

Moni-ilmeisen metsän ohella Viitasen kenttäkerroksen kasvillisuus on kiintoisa. Alueella kasvaa mm. valkolehdokkia, mäntykukkaa ja mesimarjaa.

Viitanen on Luonnonperintösäätiön 83. suojelualue. Kaupan myötä säätiöllä on nyt viisi luonnonsuojelualuetta Keski-Suomessa.