Luonnonperintösäätiö on ostanut luonnonsuojelullisesti arvokkaan metsäalueen Uudeltamaalta, Nurmijärven Parkkimäestä. Kunnan keskustan läheisyydessä olevan metsäalueen pinta-ala on 5,6 hehtaaria.

Ostettu metsäalue on luontoarvoiltaan hyvin monimuotoinen. Sen pohjoispäässä sijaitsevien kalliorinteiden alla on rehevää lehtoa ja järeitä lehmuksia, kun taas rinteiden päällä on mäntyvaltaisia, kallioisia vanhoja metsiä. Lahopuustoa on koko alueella runsaasti. Metsän säätiölle myynyt yksityishenkilö on erittäin tyytyväinen metsäalueen suojelusta.

”Luonnonperintösäätiöllä on ennestään kahdeksan suojelumetsää Uudellamaalla. Useat niistä ovat lehtojensuojelun kannalta merkittäviä. Lehdot ovat metsistämme rehevimpiä ja monimuotoisimpia, ja niiden suojelutilanne on erityisen kehno. Työskentelemme säätiössä herkeämättä niin lehtoalueiden kuin myös Uudenmaan metsien suojelun lisäämiseksi”, kertoo Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg.

Parkkimäen alueella sijaitsee myös Nurmijärven kunnan ulkoilureittejä. Säätiön suojelualueellakin saa edelleen ulkoilla, mutta sinne ei ole tarkoitus laajentaa reittiverkostoa, sillä alueen luonnonarvot eivät kestä laajempien ulkoilijamäärien mahdollisesti aiheuttamaa maaston kulutusta.

Parkkimäen suojelualue on säätiön toinen suojelualue Nurmijärvellä. Vuonna 2019 Luonnonperintösäätiö suojeli Nurmijärveltä kuuden hehtaarin suuruisen Valkeapuron metsän.