Urjalan Metsänpeittoa jatketaan

Pentti Linkolan nimikkometsä Metsänpeitto sai lisää alaa, kun Luonnonperintösäätiö osti maaliskuussa sen luoteispuolelta 4,5 hehtaarin metsäkappaleen. Lähes 18-hehtaariseksi kasvanut Metsänpeitto on eteläsuomalaisittain harvinaisen lahopuustoinen metsä aivan Urjalan Laukeelan kyläkeskuksen tuntumassa, Huittisiin johtavan ns. Taikayöntien ja Lehmussuontien välissä.

Metsänpeiton laajennukseen sisältyy kallionlakien karua männikköä, rinteillä mäntyvaltaista sekapuustoa ja notkossa rehevää, kuusikkoista lehtokorpea. Sekapuuna kasvaa koivua, leppää ja raitaa. Puustoltaan laajennusosa on marraskuussa ostetun Metsänpeiton puustoa hivenen nuorempaa, 70-90-vuotiasta.

Tuulenkaatoja on alanteen lehtokorvessa runsaasti, kalliorinteilläkin jonkin verran. Karumpia osia metsästä on harvennettu, mutta varsinkin lehtokorpi on säilynyt miltei koskemattomana.

Vesitaloudeltaan metsä on luonnontilainen. Kallioiden välissä ylänteellä on kaksi pientä kosteikkoa. Notkossa on puro ja pohjaveden kosteana pitämää tihkupintaa.

Metsänpeitto on Luonnonperintösäätiön perustajan ja puheenjohtajan Pentti Linkolan nimikkometsä, jonka ostoon on käytetty vuoden 2012 lopulla toteutetun Linkolan 80-vuotisjuhlakeräyksen tuotto.

Kuva: Mikko Hovila.

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Näkkälän ikimetsä. Kuva: Petri Haapala

Ylä-Lapin ikimetsäkeräys etenee huikeaa vauhtia

Huhtikuussa käynnistetty Ylä-Lapin ikimetsäkeräys etenee huimalla vauhdilla. Toukokuussa kerrottiin Luonnonperintösäätiön saamasta maalahjoituksesta Länsi-Lapista Hannukaisen kylällä Kolarissa. Viime viikolla säätiö teki pinta-alaltaan historiansa suurimmat maakaupat, kun se osti 220 hehtaarin alueen Enontekiöltä.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Vieritä ylös