Suomen sudenkorentoseura mukaan suokampanjaan

Luonnonperintösäätiön ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin yhteinen suokampanja piirin alueen soidensuojelun edistämiseksi on saanut lahjoituksen Suomen sudenkorentoseuralta, joka tekee merkittävää työtä sudenkorentojen suojelemiseksi.

Sudenkorentoseuran järjestämän keräyksen tuotto oli noin 5 000 euroa, jonka seura päätti ohjata suokampanjaan. Lahjoitus kohdennetaan seuran toivomuksen mukaisesti sudenkorentojen kannalta tärkeän avosuoalueen hankintaan.

Luonnonsuojelupiirin ja säätiön suokampanjan avulla on tähän mennessä hankittu 37 hehtaaria suota Alajärven Heininevalta, jossa on myös sudenkorennoille suotuisaa elinympäristöä. Vapaaehtoisin kaupoin hankittavat uudet suojelualueet voivat kohdentua nykyisen alueen laajentamiseen tai uusille kohteille, joita kampanjassa myös haetaan koko ajan.

Suojelusuo Pohjanmaalle -kampanja sai aiemmin syksyllä myös mittavan nimettömän lahjoituksen, joka käytetään lyhentämättömänä suojelusoiden hankintaan.

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Näkkälän ikimetsä. Kuva: Petri Haapala

Ylä-Lapin ikimetsäkeräys etenee huikeaa vauhtia

Huhtikuussa käynnistetty Ylä-Lapin ikimetsäkeräys etenee huimalla vauhdilla. Toukokuussa kerrottiin Luonnonperintösäätiön saamasta maalahjoituksesta Länsi-Lapista Hannukaisen kylällä Kolarissa. Viime viikolla säätiö teki pinta-alaltaan historiansa suurimmat maakaupat, kun se osti 220 hehtaarin alueen Enontekiöltä.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Vieritä ylös