Yli-Mylly

Kunta: Loppi
Suojeluvuosi: 2008
Pinta-ala: 6 ha

Yli-Myllyn vajaan kuuden hehtaarin pikkutila ostettiin säätiölle syksyllä 2008. Se sijaitsee Lopella, Läyliäisten ja Pilpalan puolivälissä. Vuonna 2011 suojelualuetta laajennettiin vajaalla puolella hehtaarilla alueen eheyttämiseksi. Yli-Myllyn tilan möi säätiölle Terttu Koskinen, joka oli vaalinut kotimetsänsä luonnontilaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.

Yli-Myllyn metsä sijaitsee pienellä, kauniilla harjulla ja sen rinteillä. Metsän koskemattomuus näkyy monin tavoin, paikoin tunnelma on aarniomainen ja kulku tiheän puuston vuoksi vaikeaa. Enimmäkseen metsä kasvaa kuusta, mutta harjun rinteissä myös vanhoja kilpikaarnamäntyjä. Haapoja aluella on runsaasti, eri ikäisiä, joukossa todellisia jättiläisiä. Koivu ja leppä ovat vallanneet osan entisistä pelloista ja niityistä. Alueen läpi virtaa Koirajoki, joka alempana kulkee luonnollisessa, kiemurtelevassa uomassa. Joki on pienentynyt alkuperäisestä laajuudestaan puromaiseksi, johtuen mm. Koirasuon kuivauksen yhteydessä tapahtuneesta vesien pinnan laskusta. Tällöin Yli-Myllyn koski menetti voimansa, jolla pyöritettiin pitkään alueen tärkeintä vesimyllyä. Keväisin Koirajoki kuitenkin pauhaa runsasvetisenä ja siihen havaittiin takavuosina vielä nousseen purotaimenen.

Harjun päivänpuoleisella rinteellä on pieni pihapiiri: päärakennus, aitta, navetta, kauempana riihilato. Rakennukset tulivat kaupan mukana säätiölle ja ne on tarkoitus pitää lähinnä pystyssä tunnelmallisena muistona menneisyydestä. Autiotila kasvillisuuden keskellä kertoo yli sadan vuoden takaisesta pientilan rakennuskulttuurista ja perinnemaisemasta. Yli-Myllyn pihapiiriä ja niittyjä hoidetaan ajoittain talkoilla, ns. Kotiniitty ja Höyläkoppelin niitty on tarkoitus pitää avoimina. Vuodesta 2011 niittyjä ovat laiduntaneet lampaat.

Kuva: Mikko Hovila

Näin löydät Yli-Myllyyn

Läyliäisistä – 10 kilometriä etelään Lopelta – ajetaan länteen Karkkilaan johtavaa tietä 134. Käännytään 4,3 kilometrin jälkeen oikealle kohti Pilpalaa, ajetaan vajaa kilometri, kunnes oikealle kääntyy Vesikopintie. Tätä pientä hiekkatietä ajetaan joitakin satoja metrejä, kunnes vasemmalla alkaa näkyä tiheää metsää ja puiden lomasta häämöttäviä peltikattoisia rakennuksia. Ruohottunut, metsittyvä tie johtaa Yli-Myllyn pihapiiriin Koirajoen yli. Jos olet autolla liikkeellä jätä se levennykseen Vesikopintien varteen.

Suojele pala ikimetsää

Yli-Mylly

Lahjoita esimerkiksi: 10,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Kuvagalleria

Rehevää puustoa kauniilla, eheällä harjulla, pikku joki, niittyjä ja tunnelmallinen pihapiiri – niittyjä laiduntavat kesäisin lampaat.
Shopping Cart
Scroll to Top