…
Luonnonperintösäätiön sai Skoängin metsän lahjoituksena keväällä 2023. Suojelualue sijaitsee Kristiinankaupungin Skaftungissa lähimmillään 200 metrin päässä Stånggrundssundetin merensalmesta. Alueen länsiosassa on vajaa kaksi hehtaaria varsin luonnontilaista havusekametsää, jonka vanhimmat puut ovat sylintäyteisiä satavuotiaita mäntyjä. Luonnonarvoiltaan merkittävä on myös alueen poikki virtaavan entisen puron varsi, jossa kasvaa runsaasti kookkaita tervaleppiä. Tämän puron oikaisun vuoksi kuivuneen tervaleppäkorven vesitalouden ennallistaminen on aloitettu rakentamalla uomaan pohjaveden pinnan tasoa nostava pato.
Muutoin suojelualue koostuu noin 30-vuotiaista mäntyvaltaisista kasvatusmetsistä, joita ei ole ensiharvennettu ja jotka ovat siksi hyvin tiheitä. Näille alueille tulee luontainen harventuminen lähivuosina tuottamaan runsaasti pieniläpimittaista lahopuuta. Kuvioiden luonnontilaistumista voidaan edistää mäntyjä kaulaamalla, jolloin alueelle luontaisesti kasvaneet lehtipuut saavat enemmän tilaa. Purouoman oikaisua lukuun ottamatta aluetta ei ole ojitettu, mikä osaltaan edesauttaa metsän luonnontilaistumista. Linnuston osalta Skoängistä on satunnaishavaintoja muun muassa hippiäisestä, mustapääkertusta ja nuolihaukasta.
Suojelualue kartalla
Suojele pala ikimetsää
Kuvagalleria
Skoängin suojelualueella yhdistyy luonnontilainen satavuotias havusekametsää, ennallistettava tervaleppäkorpiluonto ja luonnontilaistuvat metsät.



