Laipansalo


Kunta: Kangasala
Suojeluvuosi: 2022
Pinta-ala: 18 ha

EtusivuSuojelualueetPirkanmaaLaipansalo

Laipansalo on runsaspuustoinen metsä Kuhmalahdella, nykyisessä Kangasalan kunnassa. Suojelualue on saanut nimensä sen eteläpuolella sijaitsevan legendaarisen Laipanmaan metsäalueen mukaan.

Laipansalo on maisemallisesti erittäin kaunis ja sen metsässä vallitsee vahva luonnontilan ja aarniomaisuuden tuntu. Maasto vaihtelee valoisista, palleroporonjäkälän täplittämistä kalliomänniköistä kosteisiin kuusivaltaisiin metsiin, joissa alueen häiriöttömästä menneisyydestä kertovat maahan vaipuneet lahopuut kääpäisine kylkineen. Metsän painanteissa rahkasammalten vallitsemat kosteikot erottuvat hohtavan vihreinä ympäröivän kuusikon hämyssä. Erityisen viehättävä on pitkä rantaviiva metsässä piileksivään pikkujärveen. Suojeltuna salomaan luonnontilaisuus tulee vuosikymmenien saatossa vahvistumaan ja sen elinympäristöt muuttuvat yhä suotuisammiksi vanhan metsän lajeille.

Suojelumetsä kytkeytyy suoraan Laipanmaana tunnettuun retkeilyalueeseen, joka sijaitsee Luopioisten ja Kuhmalahden vanhojen kirkonkylien välissä, nykyisten Kangasalan ja Pälkäneen kuntien alueella. Luonnonperintösäätiön perustaja Pentti Linkola ihaili alueen erämaisuutta ja retkeili siellä vielä 2000-luvun alussa, jolloin hän löysi Laipanmaan pohjoislaidalta koskemattoman metsäjärven rannasta vaikuttavan vanhan metsän kilpikaarnapetäjineen, pikkusoineen ja vehmaine laaksoineen. Hän yritti saada metsää suojeluun käymällä puhumassa läheisissä taloissa, mutta asia ei silloin edennyt. Kevättalvella 2022 juuri tämä alue tuli hakkaamattomana kiinteistönvälittäjälle myyntiin. Lähiseudulla kesiään viettävä kangasalalainen perhe otti asiassa yhteyttä säätiöön ja tuki metsän hankintaa merkittävästi. Lisäksi alueen ostamiseen saatiin tukea Fortumilta ja Suomen vanhimman tieteellisen seuran Societas pro Fauna et Flora Fennica (SFFF) 200-vuotisjuhlavuoden keräyksestä.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetPirkanmaaLaipansalo

Laipansalo

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Maisemallisesti erittäin kaunis luonnontilainen ja aarniomainen metsä Laipanmaan lähellä.