Kruununmaa


Kunta: Alavus
Suojeluvuosi: 2017, 2020
Pinta-ala: 36 ha

EtusivuSuojelualueetPohjanmaaKruununmaa

Moni-ilmeinen Kruununmaan tila Alavuden Isonevalta siirtyi Luonnonperintösäätiön omistukseen elokuun 2017 lopussa ja on yksi Suomen satavuotisjuhlan ”Luontolahjani satavuotiaalle” -kampanjan kohteista. Tilan ostoon tarvittavat varat on saatu Luonnonperintösäätiön ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin suokampanjakeräyksellä.

Kruununmaan suo on avonaista nevaa ja matalapuista rämettä, jonka pintaa kirjovat hillakasvustot, suokukat, juolukat ja suopursut sekä paikoin vehreät saramättäät. Tilan pohjoisreunassa avosuo vaihtuu hienoksi vanhaksi metsäksi, joka on säästynyt hakkuilta. Metsässä kasvaa iäkkäitä mäntyjä ja sieltä löytyy kolo- ja lahopuita. Alue on kokonaan ojittamaton, myös suonlaide, mikä on näillä main harvinaista.

Kruununmaa hankittiin Terttu ja Esko Rajalalta, jotka olivat ostaneet sen Metsähallitukselta nimenomaan suojelumielessä.

− Yritimme saada paikan suojeltua Metso-ohjelman kautta yksityisenä suojelualueena. Kävi kuitenkin ilmi, että jonot olivat pitkiä, isot kohteet laitettiin etusijalle ja rahoituksen supistamisen takia kaikki arvokohteetkaan eivät välttämättä saisi myönteistä päätöstä. Halusimme kuitenkin rauhoitusasian etenevän ripeästi ja siksi päätimme ottaa yhteyttä Luonnonperintösäätiöön, Terttu Rajala kertoo.

Kaupat kahdeksan hehtaarin tilasta syntyivät nopeasti ja Luonnonperintösäätiö hakee Kruununmaalle − kuten muillekin alueilleen − pysyvää suojelua luonnonsuojelulain nojalla. Rajaloiden, Luonnonperintösäätiön ja Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin toiveena on, että Kruununmaan suojelu varmistaa koko laajan Isonevan alueen säilymisen luonnontilaisena, vapaana turpeennostosta ja ojituksista.

− Luonnontilaisena säilymistä varmistavat myös Isonevalla elävät uhanlaiset perhoset, suovenhokas ja luumittari, jotka havaittiin nevalla kuluneena kesänä, Rajala toteaa.

– – – –

Alkuvuodesta 2020 Kruununmaahan hankittiin Hakotapintanner-niminen 28 hehtaarin lisäosa Vapolta. Suunnitelma edistää kauniin Isosuon suojelua onnistui yhdessä Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin kanssa. Ostoon tarvittavat varat saatiin yhteisellä suokampanjakeräyksellä. Näin valtaosa ojittamattomasta suosta saatiin suojelun piiriin.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetPohjanmaaKruununmaa

Kruununmaa

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Moni-ilmeinen 8 hehtaarin Kruununmaan tila Alavuden Isonevalta oli yksi Suomen satavuotisjuhlan ”Luontolahjani satavuotiaalle” -kampanjan kohteista. Tilan ostoon tarvittavat varat saatiin Luonnonperintösäätiön ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin suokampanjakeräyksellä. Alueeseen hankittiin 28 hehtaarin lisäosa Hakotapintanner vuonna 2020.