Luonnonperintösäätiö on S-ryhmän lahjoituksen turvin ostanut suojeluun luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokkaan metsä- ja suoalueen, joka sijaitsee Ylläs‑Pallastunturin kansallispuiston kupeessa Enontekiöllä. Yrityksillä on entistä keskeisempi rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Suojelualue on pinta‑alaltaan reilut 22 hehtaaria ja sen luontoarvot ovat monipuoliset: noin kahdeksan hehtaaria alueesta on eri‑ikäistynyttä, osin yli 140‑vuotiasta ikimännikköä. Lisäksi alueella on noin 13 hehtaaria monimuotoisia soita, joista merkittävä osa on harvinaisia ja erittäin uhanalaisia lettosoita. Luonnon kokonaisuutta täydentää metsän halki virtaava, noin kilometrin mittainen luonnontilainen puro.
”Yritysten on tärkeää tehdä luontovaikutusten laskennan sekä haitallisten luontovaikutusten välttämisen ja vähentämisen rinnalla myös luonnon monimuotoisuutta vahvistavia toimia. S‑ryhmässä haluamme olla aktiivisesti mukana etsimässä parhaita käytäntöjä sekä ennallistamistoimin että suojelun kautta”, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.
Suojeltu alue liittyy suoraan Pallas‑Yllästunturin kansallispuistoon. Maisemaa hallitsee alueen itäpuolella kohoava Ounastunturi, ja alueella on myös merkittäviä virkistysarvoja. Kunnan ylläpitämä hiihtoreitti kulkee metsätilan halki, ja Suomen suosituimpiin kuuluva vaellusreitti kulkee välittömästi alueen itäpuolella.
Alue on tärkeä elinympäristö useille pohjoisen metsälajeille, ja siellä on havaittu muun muassa riekon, kuukkelin, metson sekä hömö‑ ja lapintiaisen pesimäreviirejä. Luonnontilaiset suot, ikimetsäiset saarekkeet ja puro muodostavat yhdessä harvinaisen ehyen kokonaisuuden, jonka pysyvä suojelu turvaa lajiston elinolosuhteita pitkälle tulevaisuuteen.
Luonnonperintösäätiön toimitusjohtaja Timo Huhtamäki kiittää S‑ryhmää sitoutumisesta konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön:
”Olemme erittäin kiitollisia S‑ryhmälle siitä, että he ovat mukana turvaamassa Tammijängän kaltaisia, poikkeuksellisen arvokkaita luontokohteita pysyvästi suojeluun. Yrityksillä on tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa, ja tällaiset teot ovat vaikuttava tapa muuttaa vastuullisuustavoitteet konkreettisiksi tuloksiksi luonnossa.”
Huhtamäen mukaan yritysyhteistyö tarjoaa tehokkaan keinon vahvistaa luonnon monimuotoisuutta aikana, jolloin luontokato etenee nopeasti.
”Toivomme, että yhä useammat yritykset lähtevät mukaan konkreettisiin suojelutekoihin. Tällaisen esimerkin kautta voidaan turvata ainutlaatuisia metsiä ja soita tuleville sukupolville – pysyvästi.”
”Tammijänkänä tunnetun alueen nimi sai s-ryhmäläisten oman nimikilpailun ideoimana lisäksi lempinimen Metsässä. Ikimännikkö saa olla jatkossakin niin sanotusti ihan skutsissa eli korvessa – ja kasvaa rauhassa”, iloitsee Nina Elomaa.
Luonnonperintösäätiö ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita ja turvaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän suojelun. Yritysyhteistyö lisää merkittävästi säätiö mahdollisuuksia suojella suomalaisia ikimetsiä ja muita arvokkaita luonnonalueita.
Tammijänkä – Metsässä
- Suojeltu alue liittyy suoraan Pallas‑Yllästunturin kansallispuistoon
- Suojelualueen pinta‑ala reilut 22 hehtaaria
- Noin 8 hehtaaria alueesta on eri‑ikäistynyttä, osin yli 140‑vuotiasta ikimännikköä
- Noin 13 hehtaaria monimuotoisia soita, joista merkittävä osa on harvinaisia ja erittäin uhanalaisia lettosoita.





