Luonnonperintösäätiö osti suojeluun Porin Ahlaisista puustoisen metsäalueen, johon kuuluu noin puolet aikoinaan kuivatetun pikkujärven Holampin altaasta. Uusi suojelualue sijaitsee sijaitsee metsäisen sydänmaan laidassa hiljaisella seudulla. Reheväpohjainen Holampin suojelualue kasvaa tuuheaa havuvaltaista metsää, lukuunottamatta siihen kuuluvaa Eevanniittyjen aluetta, missä valtalajina humisevat suuret vanhat koivut. Alueelle johtaa erityisen kaunis metsätie, joka kulkee pitkin metsän etelälaitaa ja ohittaa metsässä sijaitsevia kiviaitoja.

Aivan Holampin eteläpuolella virtaa luonnontilainen, arvokas Pohjajoki, useine koskineen. Joessa jossa viihtyvät direktiivilajit euroopanmajava ja vuollejokisimpukka. Pohjajoki tunnetaan myös mielenkiintoisista kalalajeistaan
kuten meritaimenesta. Suomessa satunnaislajina tavattu merinahkiainen on myös löytynyt joesta.

Holampiksi nimetty suojelualue on pinta-alaltaan noin 34 hehtaaria ja se sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä lounaassa säätiön vuoden 2017 lopulla ostamasta Majavapurojen suojelualueesta. Pieni kappale Holamppia oli jo valmiiksi suojeltu liito-oravan takia. Myös kantatilaan, joka jää myyjälle, kuuluu suojelualue.

Alueeseen rajoittuvia peltoja viljellään luonnonmukaisesti, ja niiltä ja lähialueilta tunnetaan runsas perhos- ja sudenkorentolajisto. Holampin suojelualueella on kielletty kaikenlainen metsästys ja eläinten häiritseminen.