Luonnonperintösäätiö onnistui kesällä tekemään kaupan Myllyniityksi nimettävästä metsäalueesta eteläisellä Pirkanmaalla. Myllyniitty sijaitsee Valkeakosken Painossa ja ulottuu Painonjärven rantaan. Hieman vajaan 15 hehtaarin suojelualueeseen kuuluu kaunis, luonnonuomassa juokseva pikkujoki, joka laskee Isosta Leppäjärvestä Painonjärveen. Joki on alkupäästään täynnä pieniä ryöppyäviä koskia – maasto putoaa tällä välillä yli 20 metriä.

Myllyniitty saatiin hankittua tarjouskilpailusta, johon oli ehtinyt tulla useita tarjouksia, kertoo Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila. Epätavallista alueessa on sen suuri lehtipuuvaltaisuus – valtaosa alueesta on pääpuulajiltaan rauduskoivua tai haapaa. Muu kuin suojeluratkaisu olisi tuonut alueelle ankaraa raivausta, kun taas suojeltuna puuston monikerroksinen rakenne saa säilyä ja kehittyä.

”Perikunta ilahtui suojeluratkaisusta. Erityisen ilahduttavaa on, että metsään sisältyy arvokas sinivuokkotyypin lehtokuusikko, jossa asustaa liito-orava”, Jussila jatkaa. ”Liito-oravasta oli maininta jo myyntiesitteessä, mutta maastokatselmuksessa löysin toisenkin liito-oravan reviirin.”

Myllyniityn maapohja on kauttaaltaan rehevää, lehtomaista kangasta. Kosteimmilla paikoilla esiintyy myös arvokasta aitoa lehtoa, maamme luontotyypeistä vehmainta. Metsän sisään jää myös muutama vanha niitty. Myllyniityn halki kulkee ulkoilupolku Pirkan Taival, joka myötäilee sähkölinjaa.

Aivan lähimaastossa on lisäksi kolme muuta suojelualuetta, niistä suurimpana Rehuistenvuori. Myllyniitty toimii näitä kolmea yhdistävänä suojelusaarena.

Myllyniitty on säätiön toinen suojelualue Valkeakoskella. Vuonna 2010 suojeltiin seitsemän hehtaarin kokoinen Metsola.

Myllyniitty Luonnonperintösäätiön suojelusivuilla