Enolaisen luonnonystävän ja Kohtuus vaarassa -liikkeen aktiivin Markku Ahon (1952–2019) muistokeräys on toteutettu onnistuneesti: kaupat Nurmeksen suojelualueesta tehtiin tällä viikolla.

Muistometsäaktiivit yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa löysivät sopivan metsän Nurmeksen Valtimolta, Rasimäen kylältä. Paikka on sikälikin sopiva, että samalla kylällä, aivan suojelualueen naapurissa, sijaitsee Omavaraopisto, joka toimii yhteydessä pohjoiskarjalaiseen Kohtuus vaarassa -liikkeeseen ja Kainuun opistoon. Omavaraopiston ajatus oli Markku Aholle tärkeä ja hän vieraili kylällä useita kertoja.

Uusi suojelualue on kooltaan 9,5 hehtaaria. Sen monimuotoisin osa on rehevä korpikuusikko, ja metsään kuuluu myös jyrkkiä kallioita ja haapavaltaista sekametsää. Harvinaisemmista lajeista alueelta löytyy muun muassa kuusenhäivelöä ja korpiluppoa. Metsässä kalliojyrkänteen lähellä sijaitsee myös mahdollisesti uhrikiveksi tunnistettu erityinen kivimuodostelma. Alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaksi suurta ja kaunista lähdettä.

Uusi suojelualue nimetään Kuusenhäivelöksi.

Kuusenhäivelö kuuluu Rasimäen valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen, jonka keskellä on 1940-luvulla syntynyt nauhamainen, yhtenäisesti rakennettu jokivarren asutuskylä. Maasto on kumpuileva ja sitä leimaavat rinnepellot ja hakamaat, joita yhä laidunnetaan.

Markku Ahon muistometsäkeräys avattiin vuonna 2020 ja sen avulla saatiin kerättyä noin 47 000 euroa. Summa kattaa koko 9,5 hehtaarin metsän oston oheiskuluineen.