Luonnonperintösäätiön hallitus on valinnut säätiön uudeksi toiminnanjohtajaksi Pepe Forsbergin, MBA. Hän aloittaa tehtävässään 1.12.2020. Luonnonperintösäätiön pitkäaikainen toiminnanjohtaja Anneli Jussila jatkaa säätiössä suojelujohtajan roolissa.

Pepe Forsbergilla on vankka kokemus kehittämisestä, johtamisesta ja yhteistyöverkostoista laaja-alaisissa suojeluhankkeista sekä varainhankinnassa. Forsberg siirtyy Luonnonperintösäätiöön Lammin biologiselta asemalta käsin toimivan Kentällä – In the field -palvelun parista. Kenttäbiologian tunnettuutta edistävä Kentällä -työryhmä toimi hankevastaavana Evon tiedekansallispuisto -esityksen laadinnassa. Tietokirjailijana Forsberg on julkaissut teoksia Minervakustannukselle ja Karttakeskukselle. Retkeilijöille Forsberg on tuttu Suomen suosituimman luontoihmisten keskustelufoorumin Kansallispuistot tutuiksi -ylläpitäjänä. Palvelussa on lähes 150000 jäsentä.

”Olemme tyytyväisiä siihen, että Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtajan tehtävä herätti suuren kiinnostuksen. Toiminnanjohtaja valittiin laajasta ja laadukkaasta hakijajoukosta. Pepe Forsberg pystyy kokemuksensa avulla jatkamaan Pentti Linkolan työtä ja kehittämään Luonnonperintösäätiön tehtävää metsien suojelun hyväksi”, toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Aalto.

”Eihän tällaisesta kunniasta ja tehtävästä voi millään kieltäytyä. Olen nöyrästi otettu ja lupaan tehdä kaikkeni Luonnonperintösäätiön kehittämiseksi. Vastuualueena on suojella metsiä, luonnon monimuotoisuutta ja ympäristön tilaa. Palkintona on saada jätettyä jälkipolville luonnonmukaisia elämyksiä ja turvapaikkoja monille kasvi- ja eliölajeille”, kommentoi Pepe Forsberg ensiaskeleita Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtajana.