Iloisia uutisia!

Kun aloitin Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtajana vuonna 2020, en olisi uskonut, että pari vuotta myöhemmin vuonna 2022 suojelisimme yhteistyössä Luontolahja-kampanjan kanssa peräti 2000 hehtaaria suomalaista luontoa! Huikeaa! 

Ensiaskeleeni toiminnanjohtajana otettiin tilanteessa, jolloin säätiö oli vuosien 1995-2019 aikana hankkinut omistukseensa vajaat 2000 hehtaaria kotimaamme luontoa. Seuraavana kurkotamme 5000 hehtaarin rajapyykille.

Luonnonperintösäätiön suojeluvuosi on ollut ennätyksellinen ja vauhdikas. Teimme ostotoimia vuonna 2022 peräti 2830000 eurolla, kun vastaava luku vuodelle 2021 oli 2 547 000 euroa ja vuodelle 2020 1941000 euroa. 

Vastaava luku Pentti Linkolan viimeisenä täytenä kautena vuonna 2019 oli 1 390 000 euroa. Noista ajoista olemme yhteistyössä lahjoittajien kanssa onnistuneet tuplaamaan ikimetsien ostoon hankitut varat. 

Saimme suojeltua peräti 24 uutta aluetta. Säätiön kallein alueosto, pinta-alaltaan suurin alueosto ja suurimman suojelualueen koon kasvatus 100 hehtaarilla saatiin vietyä maaliin vuonna 2022. Tämä on ollut uskomaton matka, jonka ovat mahdollistaneet rakkaat tukijamme, sekä Luonnonperintösäätiön periksiantamaton ja hyväntuulinen työporukka. Matka jatkuu!


Varoja tarvitaan jatkossa yhä enemmän, sillä ostettavien metsien hinnat ovat olleet jyrkässä kasvussa. Hakattu metsä ei vastaa. 

Kertokaa tutuille ja tuntemattomille mahdollisuudesta lahjoittaa Luonnonperintösäätiön kautta ikimetsien suojeluun. Suomen luonto ja jälkipolvet kiittävät. 

Vuonna 2023 yleisvaroilla suojeltavat alueet valitaan uuden suojelujohtajamme Harri Höltän johdolla. Anneli Jussila siirtyy ostotoimen työmäärän noustua johtamaan keräyksillä hankittavien metsäalueiden ostoa. Ehdotukset ostettavista alueista viedään nähtäväksi vapaaehtoisista koostuvalle metsäryhmälle, jonka suosituksista Luonnonperintösäätiön hallitus hyväksyy ostot säätiön toiminnanjohtajan toimiessa kassan vartijana. Oma roolini täyttää työtunteja myös hallinnossa, varainhankinnassa, tiedotuksessa, budjetoinnissa ja toiminnan johtamisessa uusine kujeineen. 

Vuonna 2022 Luonnonperintösäätiölle tarjottiin ostettavaksi paljon alueita, mikä kielii viestintämme onnistumisesta. Säätiön tunnettuus paranee ja lahjoittajia on paljon eri ikäpolvista. Vuosi 2022 toi viestintään uusia tuulia verkkosivu-uudistuksen, toimitilan parannusten ja I k i m e t s ä -puodin myötä. Säätiö on saanut onnistuneesti tuotua uusia mahdollisuuksia toimintaansa digitaalisuuden kautta.

Huikea verkkoasiantuntijamme Sitely ja sen tiimi toimii myös jatkossa Luonnonperintösäätiön digitaalisen maailman elävöittäjänä. Olemme suunnitelleet uudelle vuodelle 2023 jo useamman kampanjan ja projektin, jotka tulevat tehostamaan säätiön toimintaa sekä tukemaan varainhankintaa nykypäivän vaatimusten mukaisesti. I k i m e t s ä -puoti huutokauppoineen on ollut menestys ja kiitos tästä kuuluu kaupan vuokrat meille lahjoittaneelle, nyt edesmenneelle Satakuntalaiselle luontokuvaajalle sekä runsaalle tukijajoukolle. Veikko Stenbergin muisto elää vahvana mukana suojelutyössämme. Ikävä on suuri Veikon kanssa yhdessä koettuja hetkiä. 

Puotiin lahjoitettuna vastaanotimme kierrätyshengessä paljon arvotavaraa ja taidetta Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevan kohtaamispaikan hyllyille. Kuluvana vuonna puodissa tehtiin säätiölle testamentteja sekä aluelahjoituksia. Puodissa järjestettiin koronarajoitusten puitteissa tapahtumia, jotka veivät tehokkaasti luonnonsuojelun sanomaa eteenpäin. Näistä mieleenpainuvana esimerkiksi Von Hertzen Brothersin keikka ja onnistunut Blue Forest -kampanja.

Seuraavan kolmen vuoden vuokrista olemme saaneet varmuuden, joten I k i m e t s ä -puodin tarinan jatko näyttää turvatulta. Jos löydät hyllyltäsi esineen, jonka uskot tuovan ikimetsien suojeluun rahaa, niin tarjoa sitä meille. Vuoden 2022 I k i m e t s ä -puodin tuotoilla saamme ostettua ison metsän suojeluun. Toivomme samanlaista lahjaa Suomen luonnolle myös vuoden 2023 aikana.

Uusi lahjoitusmuoto on arvopaperilahjoittaminen. Ole yhteyksissä allekirjoittaneeseen, mikäli haluat meitä tällä muodolla tukea. Hoidan säätiön asioita myös testamenttilahjoittamisen ja maalahjoitusten osalta.

Tulevana vuonna toivomme maailmantilanteen rauhoittuvan. Toiveena on, että pääsisimme rakentamaan luonnonsuojelullista tulevaisuutta myös tapahtumien kautta. Vuoden 2022 menestyksekkäät huutokaupat saavat jatkoa. Meillä on tämän lisäksi muutama ässä hihassa ja niistä voi lukea liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi. Miltä kuulostaa Luontopodi?

Toivomme ihmisten, yritysten ja yhteisöjen jatkavan aktiivisesti Luonnonperintösäätiön tukemista. Jokainen lahjoitus auttaa suojelemaan luontoa. Voit tukea Luonnonperintösäätiön toimintaa lahjoittamalla tai ostamalla Luonnonperintösäätiön tukituotteita.

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2023!

Hämeenlinnassa 31.12.2022

Pepe Forsberg

Toiminnanjohtaja