Luonnonperintösäätiö hankki vanhaa metsää Paraisilta

Säätiö on ostanut noin 29 hehtaarin laajuisen metsäalueen Paraisilta Varsinais-Suomesta. Önsholman saaressa sijaitsevalla metsäalueella on hyvin monimuotoisia, lahopuustoisia metsiä karuista kalliomänniköistä reheviin tammi- ja lehtimetsiin. Luonnonsuojelualueen perustamisen lisäksi alueelle on tarkoitus istuttaa lisää jalopuita.

Luonnonperintösäätiöllä on ennestään kolmetoista suojelumetsää Varsinais-Suomessa, joista neljä Salossa. Önsholmasta ostettu alue on ensimmäinen Paraisilta ja kaikista varsinaissuomalaisista alueista kooltaan suurin. Önsholman itäpään kalliolta avautuu hieno maisema Piikkiön Harvaluotoon päin.

Önsholman mökkiläisten elämään suojelualueen perustaminen saareen ei tule tuomaan mukanaan suuria muutoksia.

”Önsholman metsässä ilahduttavat erityisesti suurikokoiset tammet sekä alueen suuri pinta-ala”, sanoo toiminnanjohtaja Pepe Forsberg. Alueelle aiotaan lähitulevaisuudessa myös istuttaa lisää jalopuita.

Uusi suojelualue saadaan perustettua Luonnonperintösäätiön lahjoittajien laajalla tuella. Suojelualueelle tulee Luonnonperintösäätiön testamenttilahjoittajan Jyrki Arnikarin (1947–2022) muistokulma. Arnikarin testamenttilahjoitus vaikutti merkittävästi Önsholman metsän suojeluun.

”Nyt jouluna ja tietysti joulun jälkeenkin toivomme jokaiselta pientä tai suurta lahjoitusta Suomen luonnolle. Sen voi kätevästi tehdä Luonnonperintösäätiön kautta. Lahjoitusvaroilla me ostamme metsiä pois hakkuiden alta ja suojelemme ne pysyvästi. Sillä tavalla luomme yhdessä elintärkeitä turvapaikkoja uhanalaiselle elämälle”, Pepe Forsberg kannustaa lahjoittamaan.

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Kivimäki. Kuva: Harri Hölttä

Uusi suojelumetsä Muuruvedelle

Luonnonperintösäätiö on ostanut metsäalueen suojeltavaksi Muuruvedeltä Kuopiosta. Suojelualueeksi rauhoitettava Kivimäen metsä on laajuudeltaan noin kuusitoista hehtaaria. Luonnonperintösäätiöllä on ennestään Pohjois-Savossa seitsemän luonnonsuojelualuetta.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Scroll to Top