EtusivuKampanjatSusimetsä

Susimetsä

Susimetsä. Kuva: Ville Heikkinen

Luonnonperintösäätiö kerää varoja suden elinpiiriksi sopivan vanhan metsän suojeluun. Susimetsäkeräyksellä Luonnonperintösäätiö tahtoo muistuttaa suden tärkeästä paikasta Suomen luonnossa. Kautta aikojen susi on ollut olennainen voimaeläin osana maamme luonto- ja kulttuuriperintöä.  Ekosysteemissä susi on avainlaji ja sillä on tärkeä tehtävä muun muassa luonnon tasapainon säätelijänä estämällä hirvieläin- ja pienpetokantoja kasvamasta liian suuriksi.

”Haluamme tällä susikampanjalla kohottaa tärkeän ja turhaan parjatun eläimen mainetta ja purkaa susiin liittyviä turhia ennakkoluuloja. Sudella on luonnossa monia tärkeitä tehtäviä, jotka hyödyttävät myös meitä ihmisiä, mutta valitettavasti uutisointi keskittyy usein pelkästään negatiivisiin seikkoihin, eikä suden tärkeään asemaan ekosysteemissä kiinnitetä riittävästi huomiota. Petovihaa on siis syytä hillitä ja tunnustaa suden tärkeys”, kertoo Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila.

Susi eli harmaasusi (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs, joka on ollut runsaslukuinen aina viime vuosisadalle saakka. Susi on kehittynyt pärjäämään monilla biotoopeilla, kuten pohjoisella tundralla, havu- ja lehtimetsissä, vuoristossa ja kuumilla puoliaavikoilla. Suomessa susi on erittäin uhanalainen ja se on rauhoitettu.

Viime vuosikymmeninä susien määrä Suomessa on vaihdellut alle sadasta noin kolmeensataan yksilöön. Koko maassamme susia on vähemmän kuin saimaannorppia. Esimerkiksi WWF on arvioinut, että suden oikea uhanalaisuusluokitus Suomessa olisi todennäköisesti äärimmäisen uhanalainen. Suden uhanalaisuuden suurin syy ja uhkatekijä on metsästys. Salametsästyksen ohella myös valtion hyväksymä laillinen metsästys uhkaa susikantaa.

”Me Luonnonperintösäätiössä haluamme taata turvapaikkoja susille, Suomen luonnon upeille ja tärkeille eläimille, joiden metsästäminen on lajin uhanalaisuuden huomioon ottaen luonnonvastaista ja raukkamaista toimintaa. Haastankin mukaan keräykseen kaikki tämän Suomen myyttisen eläimen ystävät, suojellaan yhdessä metsää susille”, Anneli Jussila kannustaa.

Susimetsäkeräykseen on saatu merkittävä pesämuna Suomen Susi 2013 ry:ltä, joka lopetettuaan toimintansa päätti ohjata kaikki tilinsä varat Luonnonperintösäätiölle. Suomen Susi 2013 ry haluaa näin olla mukana turvaamassa susille elintilaa, jossa susia ei metsästetä.

Luonnonperintösäätiön Susimetsäkeräys on avattu tammikuussa 2023 ja se on voimassa kaksi vuotta. Keräykseen voi osallistua myös tekemällä tilisiirron Luonnonperintösäätiön lahjoitustilille:

– Kirjoita saajaksi Luonnonperintösäätiö
– Siirrä valitsemasi summa lahjoitustilille FI78 5494 0950 0224 93
– Käytä viitenumeroa 210777

Voit lahjoittaa valitsemasi summan Luonnonperintösäätiön Susimetsäkeräykseen myös MobilePay-lyhytnumerolla 60067. Klikatessasi numeroa kännykällä, avautuu MobilePay-sovellus automaattisesti oikein tiedoin. Numero ohjaa lahjoituksen Luonnonperintösäätiön lahjoitustilille.

Säätiölle voi myös tarjota ostettavaksi tai antaa vihjeitä mahdollisesta Susimetsästä.

Kuva: Ville Heikkinen / Vastavalo

Lahjoita kampanjaan

EtusivuKampanjatSusimetsä

Susimetsä

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoittamisesta kampanjoihin