Blue Forest -kampanja etenee, huutokauppa saa jatkoa – mukana suuri joukko eturivin artisteja

Vantaan kaupunki on päättänyt myydä Lopella sijaitsevan viidenkymmenen hehtaarin metsäalueen Luonnonperintösäätiölle. Metsä ostetaan ja suojellaan Luonnonperintösäätiön ja Von Hertzen Brothers -yhtyeen helmikuussa käynnistämän Blue Forest -keräyksen varoilla. Poikkeuksellisen laajan ja luonnontilaisen metsän myyntihinta on 340 000 euroa. Keräyssummasta puuttuu vielä jonkin verran varoja, joten loppukirin vauhdittamiseksi järjestetään uusi Blue Forest -huutokauppa eturivin artistien laajalla tuella.

Huutokauppa avautuu keskiviikkona 7.9. ja siihen ovat esineitään lahjoittaneet muun muassa Anssi Kela, Paula Vesala, Samuli Edelmann, Olavi Uusivirta ja Jenni Vartiainen. Huutokaupattavien kohteiden joukossa on esimerkiksi The Rasmuksen Lauri Ylösen Euroviisu-esityksessä käyttämiä sulkia.

”Artistit lähtivät innolla mukaan hankkeeseen. Luonnonalueiden säilyttäminen ja monimuotoisuuden turvaaminen on meidän jokaisen yhteinen asia, ja myös me muusikot haluamme olla äänekkäästi mukana suojelemassa luontoa. Nyt siihen on tuhannen taalan paikka, kun upean metsäalueen suojeleminen eteläisessä Hämeessä on toteutumassa ja sen konkretisoitumiseen tarvitaan vielä varoja”, huutokauppaa järjestäneet Mikko, Kie ja Jonne Von Hertzen toteavat.

Huutokauppa on jatkoa maaliskuussa järjestetylle Blue Forest -taidehuutokaupalle.

”Se onnistui niin huikean hyvin, että päätimme järjestää uuden huutokaupan mahdollistamaan metsäalueen ostoa. Blue Forest on upea, järeitä haapoja ja kuusia kasvava järvenrannan sekametsä, jossa asustavat muiden muassa liito-orava ja valkoselkätikka. Alueen läpi virtaa saukon reviiriin kuuluva joki. Vielä tarvitaan varoja tämän mahtavan alueen suojelemiseksi, joten huudetaan nyt kaikki suomalaisen luonnon hyväksi”, Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg vetoaa.

Blue Forest -huutokauppaan voi osallistua Ikimetsäpuodin verkkosivuilla osoitteessa www.ikimetsapuoti.fi/blueforest. Huutokauppa on käynnissä 7.9.–21.9. välisenä aikana. Kaikki huutokaupattavat kohteet ovat nähtävillä huutokauppasivulla.

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Kivimäki. Kuva: Harri Hölttä

Uusi suojelumetsä Muuruvedelle

Luonnonperintösäätiö on ostanut metsäalueen suojeltavaksi Muuruvedeltä Kuopiosta. Suojelualueeksi rauhoitettava Kivimäen metsä on laajuudeltaan noin kuusitoista hehtaaria. Luonnonperintösäätiöllä on ennestään Pohjois-Savossa seitsemän luonnonsuojelualuetta.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Scroll to Top