Blue Forest -huutokauppa toi 11 404 euroa luonnonsuojeluun

Von Hertzen Brothers -yhtyeen ja Luonnonperintösäätiön järjestämä Blue Forest -artistihuutokauppa päättyi keskiviikkona 21. syyskuuta. Kaikki huippuartistien huutokauppaan lahjoittamat esineet saatiin myytyä eli jokainen kohde saavutti vähintään 500 euron lähtöhinnan.

Korkein summa maksettiin Mikko von Hertzenin kitarasta, josta huudettiin 1920 euroa. Aivan huutokaupan loppumetreille saakka käytiin kovaa kisaa myös Maustetyttöjen ”Ne tulivat isäni maalle” -tekstioriginaalista, jonka korkein huuto ylsi 1620 euroon. Lähes yhtä korkeaan euromäärään nousi The Rasmuksen Lauri Ylösen Euroviisuissa käyttämät korpinsulat, joista maksettiin 1600 euroa. Yhteensä Blue Forest -huutokaupalla kerättiin 11 404 euroa.

”Tästä on hyvä jatkaa eli lähteä tekemään kauppoja Lopella sijaitsevasta tulevasta Blue Forest -suojelualueesta, jonka hankkimiseen meillä on erittäin vahva tuki. Nyt kannattaa siis pysyä kuulolla, sillä pian kerromme iloisia suojelu-uutisia. Tässä vaiheessa lämmin kiitos kaikille huutokauppaan osallistuneille, siihen esineitään lahjoittaneille sekä huutokauppaa järjestäneille. Teimme yhdessä huikeaa työtä luonnon hyväksi”, Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg hehkuttaa.

Huutokauppa järjestettiin Luonnonperintösäätiön Ikimetsäpuodin verkkosivuilla ja sen teknisestä toteutuksesta vastasi digitoimisto Sitely.

Katso Ikimetsäpuodin sivuilta myydyt kohteet ja niiden saavuttamat hinnat

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Kivimäki. Kuva: Harri Hölttä

Uusi suojelumetsä Muuruvedelle

Luonnonperintösäätiö on ostanut metsäalueen suojeltavaksi Muuruvedeltä Kuopiosta. Suojelualueeksi rauhoitettava Kivimäen metsä on laajuudeltaan noin kuusitoista hehtaaria. Luonnonperintösäätiöllä on ennestään Pohjois-Savossa seitsemän luonnonsuojelualuetta.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Scroll to Top