Uusi suojelualue Kymenlaaksoon

Luonnonperintösäätiö osti keväällä Haminasta Onkamaan kylästä monipuolisen metsätilan, jonka nimeksi tuli Lehtoranta eli Kirkkopolun metsä. Uusi suojelualue sisältää vaihtelevia metsätyyppejä, kuten avointa mäntykangasta ja tummaa lehtomaista kuusikkoa, johon on syntynyt arvokasta lahopuuta. Kangasmaasto laskee etelälaidaltaan, muuttuu kosteammaksi ja vaihettuu rämeeksi.

Runsaan viidentoista hehtaarin kokoisella uudella suojelualueella on lisäksi joitakin ojia, joiden kohdalla tutkitaan mahdollisuutta vesitalouden ennallistamiseen.

Lehtorannan alue on myös kulttuurillisesti arvokas, sillä metsän läpi kulkeva hiekkatie edustaa historiallista Kirkkopolkua alkuperäisessä linjassaan. Muualla polku on suurimmaksi osaksi kadonnut maastoon. Kirkkopolkua kuljettiin vuosisatojen ajan Onkamaan kylästä Vehkalahden kirkolle, nykyiseen Haminaan. Vehkalahden Marian kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja sen puiset edeltäjät edellisellä vuosisadalla. Onkamaan kylässä tiedetään harjoitetun kaskiviljelyä jo 1300-luvulla, joten Kirkkopolkua on voitu hyvinkin käyttää puolisen tuhatta vuotta, lähes sotiin asti. Onkamaan kylän mestarihiihtäjät harjoittelivat polkureitillä 1920- ja 30-luvuilla, jolloin samaa tietä käyttivät myös kieltolakia rikkoneet trokarit. Polun varrelta tunnetaan runsaasti karhuhavaintoja ja sieltä löytyy myös jatkosodan aikoihin käytössä ollut desanttien tähystysmänty sekä taukopaikaksi sopivat Lepuuskivet.

Lehtoranta on Luonnonperintösäätiön kolmas suojelualue Kymenlaaksosta. Hiirettelänvuori ostettiin Iitistä vuonna 2013 ja viime vuonna saatiin lahjoituksena pikkuinen Lammashaka Haminan Pyhällön kylästä. Kymenlaaksosta on ollut vaikea saada hankittua suojeltavia alueita ja maakunnan suojeluprosentti on alhainen, joten Lehtoranta on sikälikin erityisen arvokas lisä maakunnan suojeluun.

Lehtoranta Karttapaikassa.
 

(Kuva: Anneli Jussila) 

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Kuva: Johanna Viitanen

Blue Forest -huutokauppa toi 11 404 euroa luonnonsuojeluun

Von Hertzen Brothers -yhtyeen ja Luonnonperintösäätiön järjestämä Blue Forest -artistihuutokauppa päättyi keskiviikkona 21. syyskuuta. Kaikki huippuartistien huutokauppaan lahjoittamat esineet saatiin myytyä eli jokainen kohde saavutti vähintään 500 euron lähtöhinnan. Yhteensä huutokaupalla kerättiin 11 404 euroa.
Lue lisää

Ullatievan suojelualue laajeni Ylä-Lapissa

Luonnonperintösäätiön Ylä-Lapin ikimetsäkampanja on taas ottanut merkittävän harppauksen eteenpäin, kun säätiö osti 54 hehtaarin metsäalueen Enontekiöltä. Alue liitetään osaksi Ullatievan 12 hehtaarin suojelualuetta.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Vieritä ylös