Luonnonperintösäätiön marraskuun lopulla ostama Metsänpeitto on eteläsuomalaisittain harvinaislaatuinen löytö. Liki 14 hehtaarin lahopuustoinen aarniometsä sijaitsee aivan Urjalan Laukeelan kyläkeskuksen tuntumassa.

Metsänpeitosta tulee säätiön perustajan ja puheenjohtajan Pentti Linkolan nimikkometsä, jonka ostoon on käytetty vuoden 2012 lopulla toteutetun Linkolan 80-vuotisjuhlakeräyksen tuotto.

Metsänpeitto on kauttaaltaan vanhaa, noin satavuotiasta metsää. Yli puolet metsästä on lehtomaista ja runsas kolmannes tuoretta kangasta valtapuunaan kuusi. Mukaan mahtuu pieni kappale kuivaa, männyn hallitsemaa kangasta. Havuvaltaisen puuston seassa kasvaa merkittävästi vanhoja koivuja ja haaparyhmiä.

Lahopuuta Metsänpeitossa on poikkeuksellisen paljon ja monipuolisesti: kuivaa pystypuuta, sammaloituneita maapuita, tuoreita tuulenkaatoja, lehtipuupökkelöitä.

Metsänpeitto on maastonmuodoiltaan erikoisen kaunis. Sisäiseen maisemaan luovat vaihtelua laaksot ja kallioharjanteet, jyrkänteet ja suuret kivilohkareet. Metsäalueen halki kulkee puro, jota on joskus oikaistu. Purouoma on kuitenkin osaksi jo luonnontilaistunut.

Metsätaloustoimista Metsänpeitossa ei ole juuri jälkiä – pieniä puita on sieltä täältä poistettu ehkä parikymmentä vuotta sitten. Vanhojen tuulenkaatojen tuntumassa metsä on taimettunut luontaisesti.

Metsänpeitto on Luonnonperintösäätiön 44. suojelualue ja Pirkanmaan kuudes.

Kuva: Mikko Hovila.