Ylpässuo on pienipiirteinen, maisemaltaan kaunis aapasuo Pohjois-Savon luoteiskulmalla Kiuruvedellä. Suolla esiintyy maakunnassa harvinaista järvikortevaltaista märkää luhtanevaa. Maisemaa elävöittävät lukuisat pienet metsäsaarekkeet, joiden puusto on luonnontilaista.
Ylpässuolla tavataan yhä riekkoja ja suonreunametsissä häärivät uhanalaistuneet hömötiaiset. Karpalo marjoo runsaana.
Suo on säilyttänyt reunojen ojituksista huolimatta alkuperäisen luonteensa. Osa reuna-alueista voitaneen ennallistaa kaivamalla ojat umpeen tai kääntämällä niiden vesi takaisin suolle.
Itä-Suomen yliopisto (UEF) täytti vuonna 2020 kymmenen vuotta ja lahjoitti juhlavuotensa kunniaksi 10 000 euroa Luonnonperintösäätiön ja Itä-Suomen yliopiston yhteiseen kampanjaan, jonka tuotolla pystyttiin hankkimaan 11 hehtaarin suoalue. Säätiön tavoitteena on hankkia vielä noin kolminkertainen ala suon keski- ja pohjoisosaa.
Kuvat: Ari-Pekka Auvinen