…
Vihatinsalo on rakentamaton, 56 hehtaarin kokoinen saari Kankarisvedessä, joka laskee Päijänteeseen. Saaresta melkein kolmannes on kokonaan koskematonta, ja puut ovat monin paikoin yli 100-vuotiaita. Havupuiden lisäksi saaressa kasvaa kookkaita pihlajia ja haapoja. Saaren metsän monimuotoisuus, lehtomaiset laikut ja rämemäiset painanteet tekevät siitä arvokkaan suojelukohteen. Saari on myös maisemallisesti merkittävä ja sen ohi kulkee tunnettu “Vanhan vitosen” melontareitti.
Luonnonperintösäätiön aiempi suojelualue Aikalankangas sijaitsee muutaman kilometrin päässä pohjoisessa saman vesistön varrella, ja koillisessa sijaitsee kaksi muuta yksityistä suojelualuetta.
Vihatinsalon historiasta tiedetään, että sen omistaneet kaksi veljestä sopivat jo 1700-luvulla saareen hakkuukiellon. Sikälikin saaren päätyminen suojeluun ja pysyvään hakkuukieltoon kunnioittaa myös aikaisempien sukupolvien tahtoa.
Vihatinsalo ostettiin Luonnonperintösäätiön 30-vuotisjuhlavuonna helmikuussa 2025 Koneen Säätiön 800 000 euron lahjoituksen turvin. Koneen Säätiön mittava lahjoitus liittyy Metsän puolella -aloitteeseen, jossa halutaan edistää metsien kestävää käyttöä.
“Meidän toiveenamme on, että Vihatinsalon suojeluun kohdistettu lahjoituksemme Luonnonperintösäätiölle innostaisi muitakin toimijoita metsäluonnon suojeluun. Haastammekin kaikki Suomen metsäyhtiöt, energiayhtiöt, rahoituslaitokset, kauppaketjut ja ympäristöalan säätiöt mukaan tekemään lahjoituksen 30 vuotta täyttävälle Luonnonperintösäätiölle – sopivaksi katsomallaan summalla”, Koneen Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Ilona Herlin kommentoi Vihatinsalon tiedotteessa.
Suojelualue kartalla
SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ
Kuvagalleria
Rakentamaton, 56 hehtaarin kokoinen saari Kankarisvedessä, joka laskee Päijänteeseen.





