Sammalinen


Kunta: Jokioinen
Suojeluvuosi: 2010
Pinta-ala: 7 ha

EtusivuSuojelualueetHämeSammalinen

Jokioisissa Jänhijoen kylässä Kuuman kulmilla sijaitsee Sammalisen vanha metsä. Se on sata vuotta sitten kuulunut Kuuman kartanolle, mikä ehkä osaltaan selittää sen koskemattomuutta. Tämä seitsemän hehtaarin metsä hankittiin säätiölle 2010.

Sammalisen metsä on yksi luonnontilaisimpia säätiön Etelä-Suomen metsistä. Sammalinen on hyvin sulkeutunut ja sen sammaleisessa maaperässä lojuu kaatuneita puita lahoamisen eri asteissa. Kuusimetsän lisäksi alueen länsipuolella kasvaa melkein puhdasta mäntymetsää.

Ainoina merkkeinä ihmisestä on umpeutuva matala oja metsän sydämessä pikku suon laidalla sekä alueen halki kulkeva metsätie. Koko metsässä ei näy ihmistekoisia kantoja. Metsä on jätetty rauhaan pitkiksi ajoiksi, vuosikymmeniksi. Lahopuuta on tämän ansiosta kertynyt kiitettävästi. Kuusilahon määräksi mainittiin – harvinaista kyllä – jo puustoarviossa 14 m3 hehtaarilla.

Mielenkiintoinen lisäpiirre Sammalisen metsässä ovat useat pienet kalliomuodostelmat, jotka kohoavat välillä jyrkänteiksi. Näiden reunoilla kasvaa havupuiden ohella haapoja ja koivuja. Metsän eteläiseltä rajalta löytyvät suurimmat puut, näiden joukossa jättimäinen mäntykelo.

Metsä on nimetty Riku Turtolan muistometsäksi nuorena kuolleen paikallisen metsänystävän muistoksi.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetHämeSammalinen

Sammalinen

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Lähes koskematon, ehjä havumetsä, jossa erityisen paljon tuulenkaatoja, pökkelöitä ja lahopuuta.