Pentti Linkolan muistometsä Riuttasalo sijaitsee Toivakassa, Keski-Suomessa, lähellä Päijännettä ja Leivonmäen kansallispuistoa. Metsä ostettiin yhteistyössä Päijänteen Luonnonperintösäätiön kanssa, johtuen metsän harvinaisen suuresta pinta-alasta, puustoisuudesta ja sen myötä korkeasta hinnasta.

Riuttasalo edustaa suurjärven ympäristön rikasta luontoa parhaimmillaan. Muistometsäksi on rajattu koskemattomimmat 43 hehtaaria, kun koko Riuttasalon metsän pinta-ala on noin 77 hehtaaria. Muu osa metsää jää suojavyöhykkeeksi, joka eheytyy ajan myötä. Itäpuolinen noin kymmenen hehtaarin yksityinen suojelualue nostaa suojeltavan alan 87 hehtaariin.

Riuttasalossa vallitsee harvinaislaatuinen luonnonrauha ja hiljaisuus. Metsä sijaitsee kaukana suurista teistä ja asutuksesta. Havupuiden ja haapojen havinassa elävät karhut, petolinnut, tikat ja monet uhanalaiset vanhan metsän asukit. Alueella on tehty useita havaintoja metsosta ja romahdusmaisesti vähentyneestä metsäkanalinnusta. Vuoriset maisemat ovat myös vahvaa kehrääjäaluetta. Metsästä tunnetaan lisäksi liito-oravan elinpiiri ja pesäpuu.

Riuttasalon korkeusvaihtelut luovat geodiversiteetin ja biodiversiteetin yhteiselon, jossa moninainen luonto esittäytyy arvokkaalla tavalla. Sammaloituneet tuulenkaadot vanhojen aihkipetäjien alla toimivat suojasatamana myös monille pienemmille eliölajeille. 

Päijänteen seutu oli Pentti Linkolalle rakasta retkeilyaluetta. Erityisesti Linkolaa miellytti Päijänteen itäpuoli, vaikka hänen kalastusaikainen mökkinsä sijaitsikin järven länsipuolella Kuhmoisissa. Riuttasalon maisemissa voimme katsoa metsää Pentti Linkolan silmin ja muisto suuresta luonnonsuojelijasta elää sukupolvelta seuraavalle.

Linkola perusti Luonnonperintösäätiön vuonna 1995. Hänelle tärkeintä oli alueiden suojelu luonnon ehdoilla, ei ihmistä varten. Suojelualueella saa retkeillä jättämättä sinne jälkiä, mielellään vain pienissä ryhmissä tai omin päin. Linkola ei kannattanut ihmistekoisia rakenteita säätiön suojelualueille. Sen tähden säätiö ei tee muistometsään viitoituksia eikä rakenna Riuttasaloon polkuja tai laavuja. Alueen rajoille tehdään kyltit, joissa kerrotaan alueen suojelusta, kielletään moottoriajoneuvoilla ajaminen ja metsästys. Kyltteihin tulee myös kartta, josta ilmenee muistometsän rajaus.

Pentti Linkola, sääksmäkeläinen erällä kävijä

Pentti Linkola teki legendaarisia linturetkiään ympäri Suomen, mutta paikkakunnista Sääksmäki taitaa olla merkinnyt hänelle eniten. Lapsuutensa kultaisella 1930-luvulla ja vielä vuoteen 1947 Pentti vietti kesiä ja sota-ajan talviakin Vanajanselän rannalla Ritvalan kylässä, äidin vanhempien Suolahtien omistamassa Kariniemessä sekä joitakin aikoja myös enonsa Petäyksessä. Kalasääskiä hän rengasti täällä sääksen nimikkopitäjässä mm. 1950-luvulla. Kokonaan asumaan Sääksmäelle Vanajanselän rantamille hän palasi 1978. Pentin elinvuosista siis yli puoleen kuului tärkeitä aikoja Sääksmäen maisemissa (hän kuoli siellä vuonna 2020). 

Pentti käytti aina ehdottomasti hienoa Sääksmäki-nimeä, kuntaliitoksen jälkeenkin – kuuluihan kalasääski hänen lempilintuihinsa. Hän ei pitänyt siitä, että hänen kotipitäjästään tuli virallisesti osa entistä piskuista myllykyläänsä Valkeakoskea. Sääksmäellä on asuttu kivikaudelta asti, ja se oli vauras ja laaja muinaispitäjä jo rautakaudella mahtavine Rapolan muinaislinnoineen, yksi Suomen voimakeskuksista. Myöhemmin keskiajalta lähtien Sääksmäen kihlakunta oli valtava, ulottuen Somerolta Jämsään ja Rautalammille. Sen ytimenä on aina toiminut vyöhyke Ritvala – Huittula – Rapola. Pentti oli tietoinen Sääksmäen ytimen kulttuuriulottuvuuksista, ja piti sitä ”poikkeavana maaseutuna, taitelijaparatiisina”.

Pentti liikkui Suomen erämaissa ja palasi Sääksmäelle talviksi, aivan kuten Sääksmäen miehet kävivät keskiaikana erällä pohjoista Keski-Suomea myöten, liikkuen myös Päijänteen itärannalla. 

Pentti Linkolan muistometsä, Riuttasalo, sijoittuu tarkalleen muinaiselle sääksmäkeläisten eräalueelle nykyisessä Toivakassa, Päijänteen koillisrannalla. 

Tämä on onnellinen ja merkitsevä sattuma – kauppaa tehtäessä ei tiedetty kyseisestä kytköksestä. Muistometsänsä kautta Pentti on saanut kappaleen sääksmäkeläistä erämaata takaisin, ikuisiksi ajoiksi.

Teksti: Anneli Jussila

Lisätietoja antanut: Sirpa Rautiainen

Kartta K. J. Jalkasen väitöskirjasta Pohjois-Hämeen erämaiden asutus vuoteen 1620 saakka (1911).