…
Luonnonperintösäätiö suojeli Kainuun maakunnasta reilun 14 hehtaarin metsän, jonka pohjoispuolen halki virtaa kirkasvetinen Lietejoki. Joessa asustaa erittäin uhanalaisia raakkuja eli jokihelmisimpukoita. Raakkujen lisäksi Lietejoen vesissä elää muun muassa harjuksia ja taimenia. Joen pohjoispuolella sadan metrin päässä alkaa laajuudeltaan 645 hehtaarin suuruinen Vorlokin Natura-alue.
Suojeltavalla alueella on joen molemmin puolin noin 6 hehtaaria lähes luonnontilaista metsää. Etelärannan kuusivaltainen metsä on arvioiden mukaan 130–135-vuotiasta. Pohjoispuolella kasvaa 80–105-vuotiasta sekametsää. Lisäksi alueeseen sisältyy tulvaniittyä, tulvametsää, korpea ja rämettä.
Nämä Pilkan Lietejoen nimellä kulkeneet joenvarsipalstat kuuluivat aikoinaan Pilkkamäen tilaan. Tähänastinen omistajasuku on pitänyt huolta, että jokea ja sen eliöstöä suojaa riittävän leveä metsäinen suojavyöhyke. Vanhaa metsää löytyy myös aiemmin suvun hallussa olleelta naapuripalstalta, jonka uusi omistaja on sitoutunut rantametsän suojeluun.
Hyrynsalmelaiset ovat aina tunteneet suojeltavan alueen halki virtaavan joen Lietejokena. Joen nimeä on jopa yritetty muuttaa, mutta paikalliset eivät ole siitä innostuneet, vaan ovat onnistuneet säilyttämään nimen muun muassa mielipidekirjoitusten voimin. Luonnonperintösäätiö kunnioittaa paikallista perinnettä ja nimeää uuden suojelualueensa Lietejoen helmeksi.
Raakkumetsän hankintaan saatiin merkittävä täsmälahjoitus, minkä lisäksi saatiin kiitettävästi tukea myös kulttuuriväeltä. Tamperelainen taiteilija Hanna-Riikka Heikkilä teki raakkuaiheisia taideteoksia, joiden tuotosta merkittävä osa lahjoitettiin Raakkukampanjan hyväksi. Suunnittelija Merja Palin kannusti ihmisiä lahjoittamaan Raakku-villasukkien ohjeen ohessa.
Suojelualue kartalla
SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ
Kuvagalleria
Pala jokihelmisimpukoiden, harjusten ja taimenien asuttamaa kirkasvetistä Lietejokea sekä koskematonta metsää sen molemmin puolin.






