…
Kuuselan Haka edustaa monimuotoista eteläisen Suomen metsäluontoa ja erityisen arvokkaan siitä tekee sen sijainti Uudellamaalla, jossa suojelutilanne on huomattavan heikko ja vanhat metsät vähissä.
Kuuselan Haan kahdeksan hehtaarin metsä kasvaa suurimmalta osaltaan vanhaa kuusikkoa. Runsaspuiselle alueelle piiloutuu myös entinen niitty, jossa havisee koivuja ja suuria haapoja. Kulkija voi metsässä osua pienelle kosteikkoalueelle, jonka ojan kohtaa on tarkoitus pieneltä osin ennallistaa. Metsän maastonmuodot vaihtelevat, siihen kuuluu myös kivinen kukkula ja sammalpeitteinen louhikko. Vain kapeat polut paljastavat louhikon onkaloissa pesivien kettujen ja mäyrien kulkureitit.
Kuuselan Haassa on huomattavan paljon lahopuuta, ja metsää on onneksi tarkoituksella säästetty vuosikymmenten kuluessa kaikenlaisilta hakkuilta. Luonnonperintösäätiön turvissa Kuuselan hakametsä saa jatkaa palautumistaan luonnontilaan.
Kuuselan Haka tarjoaa erinomaisia turvapaikkoja muun muassa linnuille. Metsän siimeksessä viihtyvät esimerkiksi tali-, kuusi-, töyhtö-, sini- ja hömötiainen kuten myös tiltaltti ja puukiipijä. Alueella on tavattu palokärki, käpytikka, harmaapäätikka ja pyy. Teeret ovat pitäneet soidintaan haan laidalla. Hämärissä on tehty havaintoja viirupöllöstä ja lehtopöllöstä, ja metsän uumenista voi kuulla kehrääjän surinan. Kuuselan Haan maisemissa on nähty haukkojen lisäksi myös merikotkan liitelyä.
Luonnonperintösäätiö osti Kuuselan Haan Fortumin Vihreä-yritysasiakkaiden tuella. Aikaisempina vuosina Fortumin Vihreä-asiakkaat ovat tukeneet Pirkanmaalla sijaitsevan Suden metsän, Sodankylän Mukkavaaran, Kangasalan Laipansalon ja Kauhajoen Järvi-Tarkan laajennusosan ostamista.
Suojelualue kartalla
SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ
Kuvagalleria
Vanhaa kuusikkoa, jonka siimekseen piiloutuu myös entinen niitty, jossa havisee koivuja ja suuria haapoja.














