…
Keinumetsä sijaitsee Tavolassa, noin viiden kilometrin päässä Salon keskustasta. Se on kuusivaltainen sekametsä, jossa kasvaa myös mäntyjä, koivuja ja joitakin jykeviä haapoja.
Rinnemaasto tuo vaihtelua kasvupaikkoihin, mikä näkyy monipuolisena kasvillisuutena. Rinteen alapuolella on lehtoa ja lehtomaista kangasta. Maastossa kasvaa pähkinäpensasta ja paikoin myös tammia, erityisesti louhikkoisen rinteen tuntumassa. Ylempänä rinteessä on mustikkatyypin tuoretta kangasta ja aivan kallion laella kasvaa paikoin palleroporonjäkälää. Metsään on kertynyt jonkin verran lahopuuta, sillä varsinaisia hakkuita ei metsässä ole tehty, vähäistä kotitarvepuun keruuta lukuun ottamatta.
Keinumetsä oli sen entiselle omistajalle René Larssonille elämänmittainen ilon ja rauhan lähde. Hän ei halunnut hakata metsiään, vaan eli nuukasti, jotta metsä saisi seistä paikoillaan. Omaiset kertovat hänen sanoneen: ”Ei sillä rahalla ole väliä, kun tästä keinusta näkee, kun metsä heiluu.” Tästä kauniista ajatuksesta juontuu myös alueen nimi, Keinumetsä.
Larsson asui elämänsä loppuun asti metsän vieressä ja eli yli 90-vuotiaaksi. Larssonin omaisille sukuun kuuluva metsä oli tärkeä, mutta heillä ei ollut mahdollisuutta pitää sitä omistuksessaan. Ratkaisu löytyi Luonnonperintösäätiöstä, jolle metsä myytiin suojeluun.
Keinumetsä vahvistaa Salon alueen suojelutilaa erityisesti kytkeytyneisyyden kautta. Vajaa puoli kilometriä Keinumetsästä länteen sijaitsee 37 hehtaarin laajuinen Natura 2000 -alue, joka osaltaan lisää alueen luontoarvoja ja ekologisia yhteyksiä ympäristöön. Keinumetsän suojelun myötä Tavolan alueelle saadaan luonnon hengähdyspaikkoja yksi lisää. Suojeltuna metsä saa jatkaa elämäänsä rauhassa ja kehittyä kohti luonnontilaa tarjoten turvaa monille metsän asukkaille — kuten elokuussa pienen lammikon reunalla reviiriään pitäneelle kirjoukonkorennolle.

Suojelualue kartalla
SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ
Kuvagalleria
Kuusivaltainen sekametsä, jossa kasvaa myös mäntyjä, koivuja ja joitakin jykeviä haapoja.











