Ostokriteerit

Millaisia alueita Luonnonperintösäätiö etsii ja suojelee?

Luonnonperintösäätiön omistukseen on vuosikymmenien varrella kertynyt eri tavoin hyvin monenlaisia luontokohteita. Niitä yhdistää se, että niillä kaikilla on katsottu olevan merkitystä suomalaisen luonnon monimuotoisuudelle ja ne on sittemmin perustettu suojelualueiksi.

Luonnonperintösäätiö etsii ja hankkii omistukseensa suojeltavaksi ensisijaisesti metsäalueita, jotka eivät ole aktiivisesti hoidettuja talousmetsiä, vaan niillä on tavalla tai toisella merkitystä monimuotoisuuden suojelulle. Suuri osa ostetuista metsäalueista tulee nykyään tietoomme metsänomistajien itse tekemien yhteydenottojen perusteella.

Hankintojen alueellinen painopiste on maamme eteläpuoliskolla, mutta olemme viime vuosina hankkineet useita metsäalueita myös esimerkiksi Ylä-Lapista. Ehdotuksia kannattaa siis tehdä koko Suomesta. Mitä pohjoisempana alue on, sitä luonnontilaisempi sen tulisi olla hankittavaksi. Säätiöllä on myös erilaisia alueellisia tai lajikohtaisia suojelukampanjoita, joihin voi perehtyä tarkemmin kampanjasivullamme.

Pinta-alaltaan alueiden olisi hyvä olla vähintään 4-5 hehtaarin kokoisia.  

Metsien lisäksi tai niiden osana olemme hankkineet suojeltavaksi myös soita, kosteikkoja, pienvesiä, saaria, kallioita ja perinneympäristöjä. Soita on suojeltu erityisesti Pohjanmaalta. Myös tällaisia alueita kannattaa siis tarjota hankittavaksi.

Lahjoituksena voimme ottaa vastaan myös sellaisia alueita, jotka eivät täytä alla näkyviä kriteerejä.  

Yksittäisen metsän kriteerit

Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita metsiä on monenlaisia: reheviä lehtoja, ojittamattomia korpia, lahopuustoisia kangasmetsiä, vanhoja kaskikoivikoita, ikivanhoja hongikoita kallioilla, tulvivia rantametsiä – ja lukuisia muita luontotyyppejä. Suojelun arvoista metsää on vaikea kuvailla muutamalla lauseella, mutta tärkeimmät tekijät luetellaan seuraavassa. Kaikkien kriteerien ei tarvitse täyttyä, mutta mitä paremmin ne pätevät tiettyyn metsäalueeseen, sitä parempi.

Metsässä on eri-ikäistä puustoa ja eri puulajeja
Luonnontilaisessa metsässä on käytännössä aina useampia kuin vain yhtä puulajia. Vanhasta kangasmetsästäkin löytää tavallisesti koivuja, haapoja tai pihlajia – ellei niitä ole käyty poistamassa – ja kalliomänniköissä sinnittelee usein jokunen kuusi tai haapa. Metsän arvoa lisää myös se, että puusto on saanut kehittyä ilman, että tietyt puuikäluokat olisi poistettu harvennuksissa. Luonnontilaisessa metsässä on pieniä puuntaimia, suuria puunjärkäleitä ja kaikkea siltä väliltä.

Metsässä on lahopuuta
Suomen metsissä elää noin 20 000 eliölajia. Näistä 20–25 prosenttia vaatii lahoavaa puustoa koko elämänsä ajan tai jossakin elämänvaiheessaan. Lahopuuta tarvitsevat ravinnokseen tai asuinpaikakseen monet sienet, jäkälät, sammalet, hyönteiset ja linnut. Lahopuun katoaminen metsistä on merkittävimpiä syitä metsälajiston vaikealle tilanteelle.

Monissa muuten hakkaamattomissa metsissäkin on usein niukasti lahopuuta. Tuulen kaatamat rungot tai pystyyn lahonneet pökkelöt on saatettu käydä korjaamassa pois. Mitä enemmän metsässä on maassa makaavia tai pystyssä jököttäviä puuvanhuksia ja kuolleita puita, sitä arvokkaampi alue on luonnonvaraiselle lajistolle. 

Metsässä on puro, suopainanteita, lähde, lampi tai muita kosteikkoja tai metsä sijaitsee rannassa
Suomessa ojitettiin soita ja kosteita metsiä aktiivisesti 1950–1970-luvulla. Etelä-Suomessa 96 prosenttia suotyypeistä on nykyään uhanalaisia. Sen vuoksi Luonnonperintösäätiö toivoo erityisesti löytävänsä suojeltavaksi vanhoja metsiä, joissa on luonnontilaisia tai ennallistettavia kosteikkoja – ns. luonnontilainen vesitalous. 

Vesistöjen rannalla sijaitsevat metsät ovat arvokkaita kostean pienilmaston – ja siihen erikoistuneen lajiston – sekä raja-aluemaisen luonteensa vuoksi. Kahden luontotyypin, kuten veden ja metsän, rajalla on usein rikas eliöstö, jonka olemassaolon suojelualueen perustaminen turvaa. Vapaat, rakentamiselta ja hakkuilta rauhoitetut rannat ovat tärkeitä myös vesilinnuston ja vesiensuojelun kannalta. 

Metsässä on lehtoja tai lehtomaisia kohtia
Luonnontilaiset lehdot ovat käyneet Suomessa vähiin pellonraivauksen, rakentamisen ja metsätalouden vuoksi. Lehdoissa on monimuotoinen ja runsas eliölajisto, jonka edustajista moni on nykyään elinpaikkojen puutteen vuoksi uhanalainen. Luonnonperintösäätiökin ostaa siten mielellään rauhoitettavaksi lehtomaisia metsiä tai aitoja lehtoja.

Lehdon tunnusmerkit löytyvät maan tasalta, eivät niinkään puustosta; lehdoissa kasvaa usein lehtipuita, mutta myös kuusikko voi olla lehto.

Lehdon kenttäkerroksessa kasvaa puuvartisten varpujen sijasta ruohovartisia kasveja, kuten vuokkoja, käenkaalia (ketunleipää), oravanmarjaa, kieloja, tesmaa, mustakonnanmarjaa, saniaisia. Lisäksi lehdoissa on monesti paljon pensaita: esimerkiksi taikinamarjaa, näsiää, lehtokuusamaa ja herukoita. Sammalikko peittää lehdossa harvoin maata kauttaaltaan. Lehtojen tyypillisiä sammalia ovat mm. kookas metsäliekosammal ja erilaiset lehväsammalet.

Metsässä on erikoisia luonnonmuodostumia, kuten isoja kiviä tai poikkeuksellisia puuyksilöitä
Erikoiset luonnonmuodostumat – jääkauden muovaamat harjut ja hiidenkirnut, siirtolohkareet, huomattavan isot tai epämuotoiset puut – ovat luontomme ”nähtävyyksiä”, joita on vuosisatojen kuluessa kohdeltu usein kaltoin rakentamisen, kallionlouhinnan, soranoton ja hakkuiden yhteydessä.

Usein näihin muodostumiin liittyy luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi harjujen luontotyypit ovat omanlaisiaan hiekkaisen kasvualustan ja pohjavesivirtausten vuoksi. Isot kivet puolestaan ylläpitävät monesti lehtojen lajistoa. Suuret ja/tai epämuodostuneet puut taas toimivat oivallisina asuinpaikkoina kolopesijöille, jäkälille ja sammalille.

Uhanalaiset ja harvinaiset lajit
Myös uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintyminen alueella katsotaan eduksi – luonnollisestikin! Säätiö ei kuitenkaan tee erityisen tarkkoja lajistoselvityksiä alueiltaan kuin poikkeustapauksissa.

Kulttuurihistorialliset arvot ja virkistyskäyttö
Luonnontieteellisten kriteerien ohella kiinnitämme huomiota myös metsien kulttuurihistorialliseen merkitykseen sekä virkistysarvoihin.

Metsiin kätkeytyvät vanhat asuinpaikat ja rakennusten jäänteet, peuranpyyntikuopat ja muut merkit menneisyydestä – myös pelkät tarinat metsäalueen ammoisista tapahtumista – ovat osa kulttuurihistoriaamme, joka ansaitsee tulla muistetuksi. Luonnonperintösäätiö ei erikseen ylläpidä kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta säätiö suhtautuu tällaisiin kohteisiin kunnioittavasti ja pyrkii omalta osaltaan edistämään niiden suojelua.

Usein ihmiset retkeilevät mielellään metsissä, joissa on vähän tai ei lainkaan metsätalouden jälkiä. Vähänkään asutuksen liepeillä sijaitsevien vanhojen metsien läpi kulkee huomattavan usein polku. Säätiö turvaa mielellään ihmisten virkistäytymisympäristöjen säilymistä. Suojelualueille ei erikseen tehdä polkuja tai muita rakenteita, mutta retkeily, marjastus ja sienestys ovat jokaisenoikeuksien nojalla sallittuja. Virkistyskäyttö ei ole este metsän suojelulle vaan ennemminkin todiste siitä, että alue on viihtyisä – paitsi ihmisten, usein myös luonnonvaraisten eliöiden kannalta.

Muita suojeluvaihtoehtoja

METSO-ohjelmalla turvataan metsäluonnon monimuotoisuutta yksityismetsissä. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa METSO-ohjelmassa omistaja voi valita itselleen sopivan tavan suojella metsä: siitä voidaan perustaa yksityinen luonnonsuojelualue, jolloin omistussuhde metsään säilyy, tai alue voidaan ostaa valtiolle rauhoitettavaksi. Myös määräaikainen suojelu on mahdollista. Ohjelmaa toteuttavat ELY-keskukset (suojelualueiden perustaminen ja maiden ostaminen suojelualueiksi) ja Metsäkeskukset (määräaikaiset suojeluratkaisut ja luonnonhoito).

Luonnonperintösäätiön ja METSO-ohjelman toiminnan keskeiset erot ovat siinä, että säätiö tekee vain metsäkiinteistökauppoja ja ottaa vastaan lahjoituksia, kun taas METSO-ohjelmassa on suojeluvaihtoehtoja myös heille, jotka eivät halua luopua maanomistuksesta. Lisäksi METSO-ohjelman korvaus on yleensä verotonta tuloa, kun taas säätiön maksamia kauppahintoja verotetaan normaalisti.

Lisätietoja METSO-ohjelmasta löytää esimerkiksi ohjelman esittelysivuilta, mistä löytyvät muun muassa ohjelmassa käytetyt kriteerit, eri suojelukeinot sekä yhteystiedot eri viranomaisille.