LahjoitaToukokuun loppupuolella kokoonnumme Luonnonperintösäätiön joukolla Oulun seudulle tutustumaan paikallisiin luontokohteisiin. Retki saa hyvän alun jo saapumispäivän iltana, kun teemme antoisan kävelyretken Hietasaaren maisemissa. Siellä tiedetään kirjailija Tatu Vaaskiven (1912-1942) usein oleskelleen, sillä Hietasaaressa sijaitsi hänen sukunsa huvila, jonka vinttihuoneessa Vaaskivi kirjoitti. Huvila purettiin 90-luvulla, mutta kirjailijasta muistuttaa Vaaskiventie sekä vaatimaton muistomerkki puun juurella.
Oulun Hietasaaren–Toppilansaaren alue on noussut merestä noin 300–400 vuotta sitten. Se on rehevää kasvillisuutta kasvavaa maankohoamisrannikkoa, jossa vanhojen, 1800-luvun lopulla kaupunkiporvarien perustamien huviloiden ja puutarhojen liepeiltä löytyy monipuolisesti vanhaa puisto- ja puutarhakasvillisuutta. Myös lintuihmisille Hietasaari on mielenkiintoista seutua, sillä suistoalueen pesimälinnuston tiheys on poikkeuksellisen suuri, kuten myös alueen vesi- ja rantalintukanta. Rantakurvin lintutornista, jonne kävelyreittimme päätyy, saattaa hyvinä hetkinä nähdä vaikkapa ruskosuohaukan. Tällä kertaa sellainen ei kuitenkaan osu kiikariin. Korvat noukkivat ilmasta taivaanvuohen erikoista kitkutusta ja mäkätystä, ja pian päästään myös seuraamaan niiden hurjia lentonäytöksiä puunlatvojen tasalla puistokäytäviä pitkin. Kaislikon reunassa havaitaan kuovi ja kaukoputken linssiin saadaan tarkennettua muun muassa keltavästäräkki.
Varsinaisena retkipäivänämme aurinko paistaa jo varhain täydeltä terältä. Matkustamme museotiemäisesti kiemurtelevaa Sanginjoentietä kohti Kuovisuon suojelualuetta, jonka Luonnonperintösäätiö hankki suojeluun vuonna 2016. Kuovisuon eteläpuolella sijaitsee Sanginjoen ulkometsä – peräti 2500 hehtaarin yhtenäinen metsäalue, jonka Koneen Säätiö osti Oulun kaupungilta vuonna 2021 ja lahjoitti valtiolle suojelutarkoituksessa.
Sanginjoen metsän historia on mielenkiintoinen. Ruotsin kuningas Kaarle IX lahjoitti sen 1600-luvun alussa nuorelle Oulun kaupungille masto- ja hirsipuumetsäksi. Myöhemmin alueesta muodostui varsin suosittu marjastus- ja retkeilyalue, jonka suojelu toteutui lopulta monien vaiheiden kautta.
Kuovisuolla päivä paistaa kirkkaasti. On elämyksellistä upottaa saapas märkään suohon ja tuoksutella suon rikkaita tuoksuja. Askelen alla tuntuu varjopaikoissa vielä routa, eikä sääskiä ole lainkaan häiriöksi asti. Maamerkkinä taustalla kohoilee Kiimingin 326 metriä korkea radio- ja tv-masto. Onneksemme näkyy korkean tornin lisäksi myös monenlaista luonnon elämää: aurinkoisessa säässä liihottele paatsamasinisiipiä, Suomen kansallisperhosia, ja taivaalla havaitaan nuolihaukka, joka on kuulemma ainut lintu, joka kykenee nappaamaan jopa yli sadan kilometrin tuntinopeutta kiitelevän tervapääskyn saaliikseen.
Reippaan suoretkeilyn jälkeen maistuu erinomaiselta luontokeskus Loppulassa tarjoiltu kalakeitto. Sanginjoella sijaitsevan Loppulan viehättävään pihapiiriin kuuluu muun muassa liiteri, vanha talli-navettarakennus, jossa haarapääskyt pitävät vauhdikasta peliään, sekä metsätyömiesten purkukuntoinen kämppä. Loppulan luontotalo on ennen toiminut Oulun kaupungin metsänvartijan virka-asuntona. Hirsirunkoinen rakennus valmistui vuonna 1953 ja siinä asui kaupungin viimeinen päätoiminen metsänvartija Ahti Väyrynen perheineen. Metsänvartijuus periytyi isältä pojalle: myös Ahtin isä ja isoisä olivat aikoinaan metsänvartijoita.
Vatsat täynnä hyvästelemme Loppulan viehkeän pihapiirin ja siirrymme kohti Konttikangas-Karjonevan suojelualuetta Siikajoen maisemiin. Tämä 92 hehtaarin suojelukokonaisuus on hankittu kahdessa osassa vuosina 2005 ja 2011. Ensin ostettiin 48 hehtaarin Konttikangas, josta noin puolet on metsää, puolet ojittamatonta rämettä. Hallitseva osa on kuivahkoa, kaunista mäntykangasta, ja pari hehtaaria on yli satavuotiasta, järeää kuusikkoa. Rämesuo-osuudella maa peittyy runsaisiin rahkasammalpatjoihin, joilla kasvaa karpaloa, tupasvillaa, suopursua, vaivaiskoivua ja vaiveroa.
Myöhemmin ostettu Karjonevan noin 44 hehtaarin alue on entistä turpeennostoaluetta. Komeasti edennyt ennallistaminen kosteikoksi aloitettiin jo hankintavuoden lopulla, jonka jälkeen luontoalue on kasvittunut hyvää tahtia ja lukuisat linnut löytäneet Karjonevalle. Retkellä havaitsemme ruskosuohaukan, joka osoittaa paikasta muodostuneen varsinaisen lintukosteikon. Polun pielessä lentelee runsaasti vaskikorentoja. Kosteikolta tunnistetaan lapasorsa, joka on viihtynyt alueella ainakin viimeiset viisi vuotta. Äänimaisemasta erottuu tavin ja haapanan (tuttavallisemmin viupanan) ääni. Kaukoputken linssiin saadaan ihailtavaksi Suomessa erittäin uhanalainen mustakurkku-uikkupari. Nähdään myös jouhisorsakoiras. Arvokkaat lintuhavainnot vakuuttavat kosteikkojen suojelun ja ennallistamistoimien tarpeellisuudesta. Metsäisemmällä osuudella kuulemme muun muassa korppia ja puukiipijää. Näkyvillä on myös ihmiskulttuurin vaikutuksia: pysähdymme levähtämään suurikokoisen tervahaudan äärelle.
Rikkaan retkipäivän päätteeksi kaarramme majapaikkaan Liminganlahden kautta. Virkkulan lintutornista pääsemme todistamaan pienimuotoista romantillista näytelmää, kolmiodraamaa jopa: uomassa uiskentelee kahden heinätavinaaraan liepeillä korskea heinätavikoiras. Heinätavin kammanpiikkiääni tuo mieleen guiron eksoottisen soinnin, joten taitaa olla kehitteillä melkoiset sambakarnevaalit. Taivaalla liitelee iäkkäänpuoleinen ruskosuohaukkakoiras. Putkella saadaan kaukaa näkyviin jänkäsirriäinen, jonka nokan pään koukun joku erottaa. Osaavat silmät tunnistavat kaukaisuudesta myös lapinsirrin.
Hienolla pohjoisella retkellä helle helli kulkijoita ja pääsimme todistamaan monenlaisia luonnon tapahtumia. Kosteikkoluonto monine lajeineen näyttäytyi kaikessa rikkaudessaan ja vakuutti suojelun tärkeydestä. Työ metsä- ja suoluonnon suojelemiseksi jatkuu ja lahjoituksia tarvitaan, jotta lisää upeita alueita saadaan turvapaikoiksi uhanalaiselle elämälle.
Teksti ja kuvat
Juho Hakkarainen
Luonnonperintösäätiö
