Arvokas Kruunuvuori suojeltiin Salossa

Luonnonperintösäätiö osti äskettäin Salon kaakkoispuolelta mielenkiintoisen alueen, joka koostuu metsäisestä vuoresta ja vehreistä vuorenrinteistä. Suojelualueella sijaitsevan Aromäen vuoren laella kohoaa upeita, kilpikaarnaisia mäntyjä ja monisatavuotiaita keloja. Rinteillä kasvaa rehevämpää puustoa, kuusia ja lehtipuita. Kruunuvuoren länsireunalta löytyy mielenkiintoisia luolamuodostumia.

Kruunuvuoreen liittyy myös esihistoriallinen ulottuvuus, sillä vuoren huipulla on pronssikautinen hautaröykkiö. Meri on muinoin lainehtinut vuoren juurella, ja muillakin lähiseudun mäillä on hiidenkiukaiksi kutsuttuja muinaishautoja, joita paikalliset ovat nimittäneet kruunuiksi. Hiidenkiukaiden rakentajien kunniaksi tämä yhdeksän hehtaarin suuruinen suojelualue päätettiin nimetä Kruunuvuoreksi.

Ensimmäisen vinkin Kruunuvuoresta antoi kirjailija Anni Kytömäki, joka oli huomannut houkuttelevan alueen myynnissä. Luonnonperintösäätiö kiinnostui kohteesta ja voitti alueesta käydyn tarjouskilpailun.

Kruunuvuoren vieressä sijaitsee Kujanpään luonnonsuojelualue, joka puolestaan kytkeytyy edelleen Säilämetsän luonnonsuojelualueeseen. Molemmat ovat yksityisiä luonnonsuojelualueita. Luonnonperintösäätiön suojelema Kruunuvuori tuo merkittävän lisän Salon alueen ja Varsinais-Suomen luonnonsuojeluun.

Kruunuvuori kartalla

Kuva: Mikko Hovila

Jaa somessa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on telegram

Uusimmat julkaisut

Pyysmäki Suojelualue Luonnonperintösäätiö Mikko Hovila

Pyysmäen metsä suojeluun Somerolla

Luonnonperintösäätiö osti komean metsän Somerolta Varsinais-Suomesta. Noin kahdeksan hehtaarin metsässä kohoaa kookkaita mäntyjä, vanhoja jykeviä rauduskoivuja sekä järeitä haapoja.
Lue lisää
Shopping Cart
Vieritä ylös