Aittosaari suojeltiin kokonaan Viitasaarella

Luonnonperintösäätiö osti Viitasaarelta Keitele-järven Aittosaaresta kolme noin hehtaarin kiinteistöä ja sai täten koko kauniin saaren haltuunsa.

Keitele on kirkasvetinen järvi, jonka saaressa hieman etelämpänä Luonnonperintösäätiön perustaja Pentti Linkola aikoinaan 1960-luvulla aloitteli kalastajan uransa. Kahden saaripalstan myyjä Karoliina Keskitalo halusi kunnioittaa Pentti Linkolan perintöä ja tuli hinnassa roimasti vastaan. Myös Helena Hakkarainen myi oman palstansa edulliseen hintaan. Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila kiittelee tästä myyjiä, sillä säätiö ei muuten olisi voinut ostaa Aittosaaren palstoja, joilla sijaitsee myös rakennuksia.

”Rakennusten käyttö on toistaiseksi vielä avoin kysymys. On pohdittu niiden vuokraamista luonnonystävien hiljentymispaikaksi, mutta suunnittelu on vielä kesken”, Jussila sanoo.

Aittosaari on kaiken kaikkiaan noin seitsemän hehtaarin suuruinen saari, josta säätiön omistuksessa oli aiemmin reilun neljän hehtaarin osuus, jonka se osti UPM:ltä huhtikuussa 2010. Nyt kauppojen myötä suojeltiin noin kolme hehtaaria lisämaata ja Aittosaari tuli kokonaan suojeluun.

Aittosaaren luonto on monipuolista: lehtomaista kangasta rehevine kuusineen ja lehtipuineen, karumpaa männikköä, jäkäläkallioita vanhoine mäntyineen sekä kaistale komeaa hiekkarantaa. Metsää ei ole raivattu rakennusten ympäriltä, joten ne jäävät kauniisti metsän sisään ja maastoutuvat hyvin myös järveltä katsottuna.

”Aittosaaren suojelulla on luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen lisäksi myös maisemallinen merkitys. Aittosaaren lähistöltä on rauhoitettu muitakin saaria, kuten Honkasaari. Luonnonperintösäätiö aikoo jatkossa entistä tehokkaammin suojella luontoarvoiltaan arvokkaita saaria ja tarvitsee siihen lahjoittajien tukea”, kertoo Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila.

Kuva: Anneli Jussila

Aittosaari kartalla.

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Kivimäki. Kuva: Harri Hölttä

Uusi suojelumetsä Muuruvedelle

Luonnonperintösäätiö on ostanut metsäalueen suojeltavaksi Muuruvedeltä Kuopiosta. Suojelualueeksi rauhoitettava Kivimäen metsä on laajuudeltaan noin kuusitoista hehtaaria. Luonnonperintösäätiöllä on ennestään Pohjois-Savossa seitsemän luonnonsuojelualuetta.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Scroll to Top