Luonnonperintösäätiö on ostanut Hollolan Paimelasta kaksi lähes koskematonta ja järeäpuustoista metsäaluetta.  Ministeri Pertti Salolaisen syntymäpäiväkeräyksen ja lahjoitusten turvin on voitu ostaa lisäksi kolmas, pienempi kappale, joka täydentää toisen metsäalueen etelärajaa. Näistä kolmesta alueesta on syntymässä viereisten jo suojeltujen metsien kanssa harvinaislaatuinen suojelukokonaisuus.

Kullerolehto on rehevää lehtomaata, jossa keväällä kukkii sini- ja valkovuokko, kevätlinnunsilmä ja alkukesästä jopa kullero. Myös tuoksuva näsiä avaa täällä varhaiskeväällä kukkiaan. Metsässä kasvaa runsaasti eri-ikäisiä haapoja ja jättimäisiä kuusia. Sen sydämessä mäyräkukkulan lähellä on jo pitkään asuttu liito-oravan pesäpuu ja eri puolella aluetta on merkkejä liito-oravan ruokailupuista. Puita nakuttelemassa on havaittu mm. valkoselkätikka ja pohjantikka.

Toinen uusi alue, Koirasuonmäki, sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Metsäkulmantien molemmin puolin ja sitä hallitsevat epätavallisen kookkaat haavat, vanhat kuuset ja petäjät. Ylhäällä kallioiden välissä sijaitseva Koirasuo on erikoislaatuinen pieneen kattilalaaksoon syntynyt suo, jota koristavat kelot ja jonka reunoilla kasvaa tervaleppää. Myös Koirasuonmäen metsässä elää liito-orava. Pertti Salolaisen rahoittama Pertinkulma sijaitsee Koirasuonmäen eteläpuolella ja siihen kuuluu hämyistä havumetsää ja komea jyrkänne.

Kullerolehto ja Koirasuonmäki olivat paikkakunnalla tunnetun, lähes legendaarisen Aatos Peltolan maita ja hänen elinaikanaan koskemattomia, lukuunottamatta pienialaista hakkuuta Kullerolehdon pohjoispuolella. Aatos Peltolan perilliset ymmärsivät metsien todellisen arvon ja myivät ne Luonnonperintösäätiölle. Pertinkulma onnistuttiin ostamaan Koirasuonmäen lisäalueeksi suojelumyönteiseltä naapurilta Esko Heikkilältä.

Molemmat metsäalueet ovat pinta-alaltaan noin 13,5 hehtaaria, ja Kullerolehtoon kuuluu lisäksi puolen hehtaarin erillispalsta. Pertinkulman koko on noin 2 hehtaaria. Metsät muodostavat yhteensä lähes 30 hehtaaria uutta järeäpuustoista suojelualuetta.
Kullerolehdon ja Koirasuonmäen metsien väliin jää lisäksi kolme suojeltua metsäkappaletta, kunkin koko noin 10–19 hehtaaria. Yhdessä näiden jo suojeltujen metsien kanssa Kullerolehto ja Koirasuonmäki muodostavat harvinaislaatuisen ja  erityisen arvokkaan ”suojelualueiden saariston”, jossa saarelta toiselle on vain joidenkin satojen metrien matka.

VALOKUVA: Anneli Jussila