Anja ja Aulis Vainion perintömetsä


Kunta: Porvoo
Suojeluvuosi: 2024
Pinta-ala: 1 ha

EtusivuSuojelualueetUusimaaAnja ja Aulis Vainion perintömetsä

Monipuolinen metsäalue Porvoon Ali-Vekkoskelta lahjoitettiin säätiölle Anja ja Aulis Vainion muistoa kunnioittaen. Suojelumetsä on ollut pitkään koskemattomana ja sen vanhimmat puut ovat yli 100-vuotiaita.

Maastoltaan vaihtelevaisesta, osin jyrkkärinteisestä ja kallioisesta metsästä löytyy runsaasti arvokkaita elinympäristöjä. Alueella kasvaa havupuuvaltaista kangasmetsää, korpea sekä lehtipuuvaltaista tuoretta lehtoa, jossa kohoilee järeitä haapoja. Sieltä löytyy runsaasti koivu- ja haapapökkelöitä, joissa on kolopesijöiden kannalta tärkeitä koloja. Puuston eri-ikäisyysrakenne on hyvin kehittymässä, joten rauhoitettuna alue monimuotoistuu entisestään. Pensaskerroksesta kasvaa muun muassa pihlajaa ja pähkinäpensasta. Aluskasvillisuudessa on runsaasti kieloa.

Perintömetsään kätkeytyvä mäki on osoittautunut useana keväänä hirville mieluisaksi vasomispaikaksi, mikä entisestään lisää alueen suojeluarvoja. Alavimmilta osin metsä rajautuu runsasvetiseen ja ajoittain vauhdikkaana virtaavaan puroon.

Perintömetsän lahjoittajan vanhemmat hankkivat metsäpalstan Ali-Vekkosken kylän alueelta vuonna 1959. Hakkuilta suojassa ollut metsä on lahjoittajilleen rakas ja sillä on runsaasti tunnearvoa. Luonnonperintösäätiön suojeluksessa alue rauhoitetaan pysyväksi turvapaikaksi metsän elämälle.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetUusimaaAnja ja Aulis Vainion perintömetsä

Suojele pala ikimetsää (yleislahjoitus)

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Monimuotoinen perintömetsä Porvoon Ali-Vekkoskella.