Pukki


Kunta: Joutsa
Suojeluvuosi: 2024
Pinta-ala: 3 ha

Runsaspuustoinen Pukin metsä sijaitsee Suonteella, joka on kaunis, linnustoltaan runsas ja säännöstelemätön järvi eteläisen Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajalla. Järvi kuuluu Kymijoen vesistöreittiin.

Lumoava metsä Joutsasta onnistuttiin ostamaan suojeluun vuoden 2024 lopulla, ja kaupan mukana säätiölle siirtyi myös Pertunmaalta alueelle 60-luvulla uittamalla tuotu, vuonna 1812 rakennettu ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Mattilan savupirtti. 

Pukin metsä on arvioitu METSO-ohjelman ykkösluokkaan kuuluvaksi runsaspuustoisena boreaalisena luonnonmetsänä, jossa asustaa muun muassa valkoselkätikkoja. Savupirtin takia aluetta ei kuitenkaan voitu suojella METSO-ohjelman puitteissa, joten luontevaksi suojelutahoksi valikoitui Luonnonperintösäätiö.

Pukin metsäkauppaa avustettiin Luonnonperintösäätiön Kääpämetsäkampanjan varoilla. Pukin monimuotoisessa metsässä on paljon lahopuuta ja siellä kukoistavat monipuolisesti erilaiset käävät, samalla kun uudet nuoret puut itävät vanhusten juurilla.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

Pukki

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Runsaspuustoinen, kääpärikas metsä Suonteen rannalla, eteläisen Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajalla.