Raakunsuo


Kunta: Ranua
Suojeluvuosi: 2024
Pinta-ala: 124 ha

EtusivuSuojelualueetLappiRaakunsuo

Raakunsuo sijaitsee aivan Simojoen, Suomen toiseksi tärkeimmän lohijoen, rannalla. Raakunsuo oli alun perin Simojokea kohti viettävä laaja aapasuo. Alue kuivattiin turvetuotantoa varten 1990-luvun puolivälissä ja turvetta alueella tuotettiin parinkymmenen vuoden ajan. Turpeenkaivuun loppumisen jälkeen alue on jäänyt valtaosin kuivaksi, ainoastaan lounaisosaan on muodostunut muutaman hehtaarin kosteikko.

Luonnonperintösäätiö osti alueen Turveruukilta kesällä 2024. Alue palautetaan kosteikkoekosysteemiksi vuoden 2025 loppuun mennessä Luonnonperintösäätiön ja John Nurmisen Säätiön yhteisessä Suokeidas-hankkeessa. Tavoitteena on lohkoa alue niin, että mahdollisimman suuri siitä vettyy. Alueen uudelleensoistumiselle on hyvät edellytykset, sillä Raakunsuolla on useita lähteitä.

Kesällä 2024 Raakunsuo oli vielä hyvin eloton paikka. Suon kuivilla osilla kasvoi jonkin verran kuivien kenttien pioneerikasveja kuten hierakoita ja natoja. Linnuista alueella viihtyivät lähinnä pari kiurua ja niittykirvistä. Eteläosan kostealla alueella pesi muun muassa tylli. Tilanne tulee muuttumaan nopeasti, kun vedenpinta saadaan nostettua lähelle turvepinnan tasoa ja suon eliöyhteisöjen elpyminen palautuminen alkaa.

Kohteen hankintaan on saatu tukea Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta.

Suojelualue kartalla

Lisää aiheesta


SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetLappiRaakunsuo

Raakunsuo

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Kosteikkoekosysteemiksi palautettava alue aivan Simojoen, Suomen tärkeimmän lohijoen, rannalla.