LahjoitaMe ihmiset kulutamme tällä hetkellä jatkuvasti yli varojemme. Liikakulutus koskee sekä fossiilisia että uusiutuvia luonnonvaroja. Vihreä siirtymä on välttämätön ja sen toteuttamiseen tarvitaan monenlaisia keinoja. Uusien innovaatioiden rinnalle tarvitsemme myös säilyttämistä.
Suomalaiset ovat tunnetusti metsäkansaa. Metsät ovat tärkeä osa elämäämme, levähdys- ja virkistyspaikkoja, jotka kätkevät sisäänsä suurta rikkautta ja kauneutta. Meidän suomalaisten luulisi siis myös pitävän erityishuolta ainutlaatuisesta metsäomaisuudestamme.
Valitettavasti vihreästä kansallisrikkaudestamme vain pieni osa on kunnollisen suojelun piirissä. Arvokas luonnonperintömme – lajirikkaat vanhat metsät – hupenevat huolestuttavaa vauhtia ja uhanalaisimpien lajiemme turvapaikat katoavat. Tilanne on kestämätön. Tarvitaan sekä metsien talouskäytön kohtuullistamista että täysin suojeltuja alueita. Jäljellä olevat luonnonmetsät tulisi viimeistään nyt rauhoittaa perinnöksi luonnolle ja ihmiskunnalle.
Ihminen on riippuvainen metsäluonnosta, ja vain vihreä, hyvinvoiva luonto monimuotoisine lajipopulaatioineen voi turvata tulevaisuutemme. Luonnonmetsät ovat hiilivarastoja ja monimuotoisuuden aarreaittoja, joita meillä ei ole varaa menettää. Tarvitsemme kaikkia mukaan yhteisiin suojelutalkoisiin – tarvitaan sekä valtion että yksityisten ihmisten osallistumista. Yksityiset ihmiset voivat osallistua suojelutoimintaan saattamalla metsäomaisuuttaan suojelun piiriin omalla päätöksellään tai korvausta vastaan. Firmat pienistä suuriin voivat toteuttaa yritysvastuutaan sijoittamalla osan tuotoistaan luonnonsuojeluun. Meillä on keinoja, tarvitaan vain tahtoa niiden toteuttamiseen.
Nyt vaaditaan oikeita poliittisia päätöksiä ja vankkumatonta yhteistä suojelutahtoa. Taloudellisen kasvun sijasta meidän tulisi puhua luonnon monimuotoisuuden kasvutavoitteista. Emme voi tuhota vanhoja metsiämme, sillä silloin menetämme liian paljon korvaamatonta. Kun populaatioiden suotuisa tiheys heikkenee avohakkuiden myötä, jäljelle jääneet joutuvat yksi toisensa jälkeen eristyksiin. Uusiutuminen kestää liian kauan tai sitä ei tapahdu lainkaan. Yhtenä esimerkkinä on hömötiaisen, sympaattisen vanhan metsän lintulajin, voimakas taantuma: tämän tiitittävän palleron pesimäkanta on Suomessa vähentynyt 2000-luvulla alle puoleen entisestä. Taantuminen on ollut nopeaa, sillä vielä vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa lintu luokiteltiin elinvoimaiseksi ja vuonna 2015 vaarantuneeksi lajiksi. Nykyisin hömötiainen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lintulajiksi. Syynä hömötiaisten dramaattiselle vähenemiselle ovat vanhojen metsien hakkuut.
Suomen metsissä elää kaikkiaan yli 20 000 eri eliölajia. Puulajeja on vain muutama kymmenen, mutta niiden suojissa elävät kaikki muut metsälajit, myös kaikista vaateliaimmat ja uhanalaisimmat. Monimuotoisuus toteutuu parhaiten silloin, kun lajien annetaan elää omassa rauhassaan ja metsä jätetään hakkaamatta. Ikimetsien suojelu on tehokkainta mahdollista luontokadon torjuntaa. Se vähentää myös vesistöihin päätyvää ravinnekuormitusta ja vaikuttaa siten positiivisesti järvien ekosysteemeihin.
Luontokadon torjunnan lisäksi ikimetsien suojeleminen on merkittävä ilmastoteko. Vanhoihin metsiin on varastoituneena valtava määrä hiiltä. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta oleellisin asia on se, onko tämä hiili ilmakehässä tekemässä pahojaan vai turvallisesti jossakin muualla. Suojellun metsän tärkein ilmastovaikutus onkin hiilen varastoinnissa. Suomalaiset puut jatkavat kasvuaan jopa vuosisatoja, männyt viisikin vuosisataa, ja metsään muodostuu jatkuvasti lisää hiilivarastoa puiden kasvun myötä. Hakkuut vapauttavat varastoituneen hiilen nopeasti ilmakehään. Avohakkuun ja maanmuokkauksen jälkeen purkautuu myös maaperän hiilivarasto, joka vanhoissa metsissä on merkittävä – jopa suurempi kuin metsätalouden termein hakkuukypsän metsän puuston sisältämä hiili.
Ikimetsät tarjoavat paitsi turvapaikkoja uhanalaiselle elämälle, myös paljon iloa ja kauneutta meille ihmisille. Metsistä löytää kiinnostavia retkimaastoja ja ne takaavat taiteilijoille ehtymättömän inspiraation lähteen. Ne ovat mainio oppimisympäristö niin nuorille kuin vanhoillekin metsän samoajille. Metsän siimeksessä aistit herkistyvät havaitsemaan, että meitä on täällä paljon – arvokas ja monimuotoinen joukko eläimiä, kasveja ja sieniä, joilla kaikilla on oma paikkansa kokonaisuudessa. Parhaimmillaan tämä oivallus johtaa syvään kunnioitukseen luontoa kohtaan.
Pepe Forsberg
Toiminnanjohtaja
Luonnonperintösäätiö
