Luonnonperintösäätiö on ostanut Karstulan Hinkalon entisen leirikeskuksen läheltä reilun kuuden hehtaarin metsäalueen pysyvään suojeluun. Alue hankittiin Saarijärven seurakunnalta Islan metsä -kampanjassa kerättyjen lahjoitusvarojen turvin.
Karstulan Pääjärven itäpuolella sijaitseva suojelukohde rajautuu suoraan yli 16 hehtaarin Hinkalon luonnonsuojelualueeseen ja kasvattaa alueen ympärille muodostuvaa yhtenäistä suojelumetsien kokonaisuutta.
Islan metsän alueella kasvaa varttunutta, osittain jo vanhaa mänty- ja kuusimetsää. Erityisen arvokas on noin hehtaarin laajuinen luonnonmetsämäinen vanha männikkö, jossa esiintyy eri-ikäistä puustoa sekä järeitä haapoja. Inventoinneissa alueelta on havaittu muun muassa teeri, hömötiainen ja töyhtötiainen.
Alueen suojeluarvoa lisää sijainti olemassa olevan luonnonsuojelualueen yhteydessä. Näin Hinkalon alueen suojelumetsäkokonaisuus kasvaa ja tarjoaa aiempaa paremmat edellytykset metsälajien elämälle ja säilymiselle luonnossa sekä myös ihmisten virkistymiselle.

Pitkäjänteinen kampanja johti tulokseen
Luonnonperintösäätiö ja Ahlman Group käynnistivät Islan metsä -kampanjan joulukuussa 2021. Tavoitteena oli löytää Karstulasta tai sen lähialueilta arvokas metsä- tai suokohde, joka voitaisiin hankkia pysyvään suojeluun lahjoitusvaroin.
”Metsän etsintä kesti kauan, mutta nyt voimme iloita jouhevasti ja hyvin hoituneista kaupoista Saarijärven seurakunnan kanssa. Toivomme tämän innostavan myös muita seurakuntia suojelemaan metsiään”, kertoo Luonnonperintösäätiön Keski-Suomen koordinaattori Sirpa Rautiainen.
Islan metsän pääkohde on nyt hankittu pysyvään suojeluun ja kampanjan tuella ostettu 6,37 hehtaarin metsäalue rauhoitetaan luonnonsuojelualueeksi. Keräystä jatketaan kuitenkin vielä vuoteen 2027, sillä tavoitteena on hankkia suojeluun myös toinen arvokas luontokohde lähialueilta.
Ahlman Group Oy (nyk. Ahlman Outlines Oy) käynnisti keräyksen lahjoittamalla kampanjalle 10 000 euron alkupääoman. Kampanjan etenemistä ovat tukeneet lukuisat yksityiset lahjoittajat, yritykset ja yhteisöt. Merkittävän panoksen antoi muiden muassa Suomenselän lintutieteellinen yhdistys, joka osallistui kampanjaan huomattavalla lahjoituksella.
”Islan metsä -kampanja on hieno esimerkki siitä, kuinka lahjoittajien yhteinen tahto muuttuu konkreettiseksi luonnonsuojelutyöksi. Haluan kiittää kaikkia lahjoittajia. Jokainen lahjoitus on ollut mukana varmistamassa, että tämä metsä säilyy elävänä osana Suomen metsäluontoa myös tulevaisuudessa”, keräyksen perustaja Santtu Ahlman sanoo.









