Luonnonperintösäätiö (perustettu 1995) suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii omistukseensa vanhoja metsiä ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.
Säätiön mielenkiinnon kohde, koskemattomat tai lähes koskemattomat metsät sijaitsevat pieninä saarekkeina eri puolilla maata, ja näitä rippeitäkin uhkaavat hakkuut. Tehtävämme on vaikea mutta suunnattoman tärkeä - luonnontilaiset alueet ovat katoamassa ylitehokkaasti hoidetuista metsistämme. Luonnonmetsä on tärkeä itsessään, alkuperäisluontona, ja juuri vanhoissa metsänytimissä elää valtaosa uhanalaisista lajeista.
Luonnontilaisilla metsillä on myös monentasoisia merkityksiä ihmiselle, erityisesti suomalaiselle, jonka juuret ovat edelleen oikeassa metsässä. Vapaasti kasvavassa metsässä voi kukin omalla tavallaan jatkaa ikivanhaa metsänkävijän perinnettä esimerkiksi vaeltamalla, marjastamalla tai sienestämällä. Samalla metsässä saattaa avautua harvinaisia mielen ja todellisuuden puolia - suurten puiden katveessa ihminen siellä voi kohdata hiljaisuutta, joka muualta on lähes täysin kadonnut, kauneutta joka saa pysähtymään.