Luonnonperintösäätiöllä on käynnissä useita tehokkaita kampanjoita, joissa keräämme yhdessä tukijoidemme kanssa varoja luonnonalueiden suojeluun. Parhaimmillaan kampanjat lisäävät tietoisuutta suojelun tärkeydestä, kasvattavat yhteistä suojelutahtoa ja kanavoivat lahjoituksia kohteisiin, joissa varoja suojeluun tarvitaan kaikista kipeimmin.

Kuhankeittäjän kotimetsä suojeltiin Savonlinnasta, Oravin kylästä loppuvuodesta 2023. Varoja metsän ostoon kerättiin kuhankeittäjä-kampanjan avulla. Kuva: Ilpo Aalto

Kampanjat ovat olennainen osa säätiön perustoimintaa, jonka tarkoitus luonnonsuojelun edistäminen ja luonnonalueiden säilyttäminen. Suurempien kampanjakokonaisuuksien ohella kuka tahansa voi perustaa oman keräyksen Luonnonperintösäätiölle. Linkki keräyssivulle löytyy tekstin alta. Mukaan luontoa suojelemaan voi kannustaa työporukan, perheen, harrastusseuran tai kenet hyvänsä. Omaa keräystä voi mainostaa omissa kanavissaan ja näin saada näkyvyyttä luonnonsuojelulle. Luonnonsuojeluasioihin onkin hyvä havahduttaa kaikkia mahdollisia tahoja, sillä töitä riittää jokaiselle.

Kampanjoista ja muusta keräystoiminnastamme kertyvillä varoilla me Luonnonperintösäätiössä etsimme, ostamme ja suojelemme luonnonalueita. Säätiön kautta metsät rauhoitetaan pysyviksi turvapaikoiksi, jotka säilyvät koskemattomina ikimetsinä, luonnonperintönä meille jokaiselle. Syntyneet suojelualueet tulevat näkyviin konkreettisina vihreinä rajauksina kartalla. Näillä taloudellisesta hyödyntämisestä vapailla alueilla voi luontoa kunnioittaen vierailla ja ihmetellä luonnontilan monimuotoisuutta ja kauneutta.

Suojelualueiden syntyminen on tehokas keino luontokadon hillitsemiseen. Vanhat metsät kätkevät sisäänsä elinympäristöjä, joita monet vaateliaat lajit tarvitsevat selviytyäkseen. Monimuotoinen luonto on itsessään arvokas. Metsiensuojelu hillitsee luontokatoa, mutta lisäksi se on myös tehokas ilmastoteko. Vanhan metsän maapohjaan on sitoutuneena valtava määrä hiiltä, joka hakkuiden myötä karkaisi holtittomasti ilmakehää lämmittämään. Näiden hiilivarastojen varjeleminen on olennainen osa suojelutyötä.

Luonnonperintösäätiön henkilökuntaa tutustumassa Blue Forestiin, joka hankittiin Lopelta näyttävän keräyskampanjan myötä yhdessä Von Hertzen Brothers -yhtyeen kanssa syksyllä 2022. Kuva: Juho Hakkarainen

Toimimme Luonnonperintösäätiössä lahjoitusvaroin, joten jokainen lahjoitus tarpeellinen. Siksi on tärkeää, että voimme vastaanottaa lahjoituksia mahdollisimman laajasti. Kuka tahansa on tervetullut tukemaan Luonnonperintösäätiön suojelutyötä ja olemme kaikesta tuesta kiitollisia. Luonnonperintösäätiö on poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton yhden asian säätiö, jonka tarkoituksena on luonnonalueiden suojeleminen. Tuen vastaanottaminen ei siis tarkoita sitä, että tekisimme yhteistyötä tai tukisimme meitä tukevia tahoja, mutta yhteiseen suojelutyöhön kannustamme kaikkia mukaan.

Tervetuloa siis tukemaan Luonnonperintösäätiötä myös kampanjoiden kautta. Voit tehdä vaikuttavan luontoteon lahjoittamalla sinua puhuttelevaan keräykseen.

Anneli Jussila
Suojelujohtaja, kampanjavastaava
Luonnonperintösäätiö

Tee kertalahjoitus ikimetsien hyväksi.

MobilePay: 10066