Tapiolanvainio Kokemäeltä suojeluun

Luonnonperintösäätiö osti Kokemäellä sijaitsevan Tapiolanvainion 16 hehtaarin metsän maaliskuun lopulla. Kaupan rahoitti suurimmaksi osaksi Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri Arvi ja Eija Laaksosen jättämän testamentin turvin. Yhdessä Satakunnan piirin kanssa Luonnonperintösäätiö on etsinyt Satakunnan ikimetsää jo kymmenisen vuotta. Välillä on ostettu Noormarkusta Tapiola, jonka jälkeen varoja oli vielä käytettävissä toisen, vielä runsaspuustoisemman alueen hankkimiseksi.

Tapiolanvainio sijaitsee Ahvenuksen kylässä, reilun kilometrin päässä sen kaakkoispuolella sijaitsevasta Puurijärven kansallispuistosta. Tapiolanvainion pohjoispuolella levittäytyy laajahko asumaton metsäalue. Etelän puolella melko lähellä rautatie, jonka taakse Tapiolanvainio jää vain pikkutien tavoittamaksi.

Tilan alkuperäinen nimi on Vainio erillään sijaitsevan talonpaikan mukaan, ja se kuului vuosina 1935-76 Matti Anttilalle, joka sai sen kun hänen äitinsä suuri Anttilan perintötila jaettiin suvun lapsille. Matti Anttila oli suuri metsänystävä, joka säästi metsänsä toisin kuin monet muut. Hänelle nämä sydänmaat merkitsivät henkilökohtaista maisemaa, jota hän halusi säilyttää ehjänä.

Tapiolanvainion metsä onkin nykyään harvinaislaatuinen, aarniomainen kokonaisuus. Metsäalueen itälaidalla sijaitsee rehevä korpinotkelma, josta länsilounaaseen ja itään kohoavat kalliot jyrkänteineen ja louhikkoineen. Luonto on monipuolista notkelman tervalepikoista kankaiden kuusikoihin ja lakikallioiden karuihin männiköihin. Kankaalla puusto on paikoin vanhaa ja jykevääkin kuusikkoa. Eriasteista lahopuuta on todella paljon, myös järeitä maapuita ja pystyyn kuolleita kuusia. Korpinotkelman puroa on joskus matalasti kaivettu, nyt se on jo luonnon huomaan palautumassa. Pienialaiset soistumat ja lähteisyys lisäävät monimuotoisuutta.

Pesimälinnustosta löytyykin harvinaistuvia vanhenevan kuusimetsän lajeja, kuten pohjantikka. Metsässä viihtyvät myös varpuspöllö, peukaloinen, puukiipijä ja palokärki.

Tapiolanvainio on Luonnonperintösäätiön 49. suojelualue ja Satakunnan neljäs.

Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Jaa somessa:

Uusimmat julkaisut

Näkkälän ikimetsä. Kuva: Petri Haapala

Ylä-Lapin ikimetsäkeräys etenee huikeaa vauhtia

Huhtikuussa käynnistetty Ylä-Lapin ikimetsäkeräys etenee huimalla vauhdilla. Toukokuussa kerrottiin Luonnonperintösäätiön saamasta maalahjoituksesta Länsi-Lapista Hannukaisen kylällä Kolarissa. Viime viikolla säätiö teki pinta-alaltaan historiansa suurimmat maakaupat, kun se osti 220 hehtaarin alueen Enontekiöltä.
Lue lisää

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Tilaamalla uutiskirjeen saat säätiön uutiset sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista ja tuoreimmista suojelualueistamme suoraan sähköpostiisi. Luonnonperintösäätiön uutiskirje julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.

Shopping Cart
Vieritä ylös