Pentti Linkolan juhlakeräys tuotti ennätyssumman

pentti linkola

Luonnonperintösäätiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Pentti Linkola täytti 80 vuotta 7.12.2012. Säätiö juhlisti merkkipäivää keräyksellä, joka tuotti hienon tuloksen: 98 932 euroa.

Pentti Linkolan unelma ikimetsän suojelusta on toteutunut ja elää edelleen vuonna 1995 perustetussa Luonnonperintösäätiössä. Valkoselkätikkatilistä on kasvanut yksityisten kansalaisten ja yhteisöjen lahjoitusvarojen turvin toimiva säätiö.

Ensimmäisen suojelualueensa, Parikkalassa sijaitsevan Akanvaaran, säätiö osti vuonna 2000. Joulun alla 2012 kaupat tehtiin jo 35. alueesta, Uuraisten Metsäpirtistä. Myös suojelualueiden pinta-alaa on onnistuttu vuosien mittaan kasvattamaan esimerkiksi Noormarkun Tapiolassa ja Hämeenlinnan Rengon Keijunmetsässä. Pinta-alaa säätiön alueilla on yhteensä jo yli 620 hehtaaria.

Keräyksen tulos osoittaa, että yksityiset kansalaiset jakavat laajalti Pentti Linkolan unelman ikimetsästä. Se kertoo myös arvostuksesta hänen elämäntyötään kohtaan.

Luonnonperintösäätiö kiittää lämpimästi kaikkia merkkipäiväkeräykseen osallistuneita. Lahjoitustuotot käytetään Pentti Linkolan perintömetsäksi nimettävän suojelumetsän hankintaan.

 

Mediatiedotteet