Sorklonvainio


Kunta: Pyhäranta
Suojeluvuosi: 2006
Pinta-ala: 14 ha

EtusivuSuojelualueetVarsinais-SuomiSorklonvainio

Sorklonvainion 14 hehtaarin suuruinen metsä sijaitsee linnunteitse vain neljän kilometrin päässä Luonnonperintösäätiön omistamasta Enäjärven suojelualueesta. Säätiö osti Sorklonvainion vuonna 2006. Metsä löytyi myynnissä olevia metsätiloja esittelevältä internetsivustolta. Silloin tällöin voi vapailta metsämarkkinoilta löytää helmenkin.

Sorklonvainion metsä on jäänyt 1960-luvulta asti lähestulkoon talouskäytön – ja metsäautotieverkoston – ulkopuolelle. Rauhallisen historian ansiosta alueen puusto onkin monipuolinen ja erirakenteinen. Metsän luonne vaihtelee sekametsästä kalliomännikköön, kuusivaltaisesta harmaalepän hallitsemaan. Paikoin kulkija kohtaa vanhan raidan tai tuulessa kohisevan haavan – suurimmat ovat todellisia puupersoonia.

Sorklonvainion maastonmuodot polveilevat soilta ja matalilta harjanteilta avokallioihin. Alueen sisällä on kaksi pientä peltokuviota, jotka luonto saa vähitellen vallata takaisin. Talvella 2007-2008 toinen pelloista tulvi todellisena luhtaniittynä.

(Kuva: Janne Svärd)

Tutustu Sorklonvainion salattuun elämään – Hannu Rantalan riistakameroiden satoa:

Hannu Rantalan riistakameroiden satoa: Ilvesneloset naapureineen elokuussa 2013:

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetVarsinais-SuomiSorklonvainio

Sorklonvainio

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Monipuolinen, erikoisia vanhoja haapoja sisältävä metsä kallioselänteen ympärillä lähellä Ihodenjokea.