Shopping Cart
Vieritä ylös
Keuraanmäki

1. Keuraanmäki, Lohja

Jyrkkärinteisen Keuraanmäen rinteillä levittäytyvä aarniometsä kätkee sisäänsä erämaisen tunnelman. Vankat kilpikaarnamännyt, luppoiset kuusivanhukset, siellä täällä pönöttävät kelot hopeisine kylkineen ja tikkojen kovertamat koivupökkelöt luovat hämyisen, monimuotoisen metsän, jossa viihtyvä esimerkiksi metsätiaiset – syksyisellä aluevierailulla töyhtötiaisilla oli kiireistä aikaa ruokavarastojen keräämisessä talvea varten.

Kuva: Mari Helkiö

Kaukametsä

9. Kaukametsä, Mänttä-Vilppula

Kaukametsän suojelualueen kuusivaltainen metsä on saanut pitkään kasvaa koskemattomana ja suurimmalla osalla aluetta vallitsee hämyisä aarniomainen tunnelma jättiläispuineen ja lahopökkelöineen. Salomaan rauhassa viihtyvät muun muassa monet vanhan metsän linnut ja lukuisat kääpälajit – loppusyksyn retkellä alueelta löytyi myös ulostekasa, joka asiantuntijan mukaan oli peräisin nuorelta karhulta. Osuvaa siis, että Kaukametsän rajanaapurina on Karhusuo!

Kuva: Mari Helkiö

Viirupöllö

10. Viirupöllö

Mustat, tarkkaavaiset silmät tuijottavat läpitunkevina aihkimännyn katveesta. Mikä metsän menninkäinen, maaemon maahinen tapittaa pehmoisessa nutussaan metsän kulkijaa? Viirupöllön untuvainen poikanen! Olisi somaa jäädä ihailemaan lintupienokaista, mutta metsän otuksille tulee antaa rauha elellä omaa elämäänsä. Tästä pitää myös viirupöllöemo huolen – se hätyyttää hyvin äkäisesti tiehensä poikasten lähelle eksyvän kulkijan. Viirupöllö on kookas, vanhoissa havu- ja sekametsissä viihtyvä, paikkauskollinen pöllö, jonka haukkuvan huhuileva soidinääni kantaa kevätyössä kauas.

Kuva: Pepe Forsberg

Järvi-Tarkka

3. Järvi-Tarkka, Kauhajoki

Järvi-Tarkan koskemattomana humisevat kuusi- ja sekametsät, sekä niiden keskeltä pilkottavat pienialaiset avosuot ja umpeutuvat peltoniityt luovat ainutlaatuisen luonnontilaisen kokonaisuuden. Suojelualueen monimuotoisuutta täydentää upeasti alueeseen kuuluva Uuronjärvi, jonka vesissä ja rantahaavikoissa viihtyy myös litteähäntäinen ekosysteemi-insinööri, euroopanmajava.

Kuva: Mari Helkiö

Ullatieva

21. Ullatieva, Enontekiö

Valoisa, karu männikkö puolukanvarpuineen ja hohtavan valkoisine jäkälineen laskee kumpuilevan soraharjun kahta puolta kohti alhaalla siintäviä järviä. Ullatievan suojelualue sijaitsee Enontekiöllä Ullajärven ja Perilänjärven välisellä kannaksella, massiivisen Ounasvaaran ja muiden Pallas-Yllästunturin kansallispuiston puuttomien tuntureiden kupeessa. Koskemattomassa ikimetsässä vallitsee rauha ja hiiljaisuus. Vain kulkijan menoa seuraavat, tuttavallisesti jutustelevat kuukkelit ja mäntyvanhusten latvuksissa kuiskiva tunturien tuuli säestävät seesteistä äännettömyyttä.

Kuva: Anneli Jussila

Majava

4. Majava

Äänekäs läiskähdys halkoo järven hiljaisuutta ja pienet laineet rikkovat tyynen vedenpinnan. Äänen aiheuttajasta ei näy enää jälkeäkään – majava on sukeltanut omille teilleen, kenties vedenpinnan alla olevalle pesäaukon suulle. Majava on täydellisesti sopeutunut vesielämään ja on niin sanottu avainlaji, jonka elintavat muokkaavat ympäristöä voimakkaasti ja siten hyödyttävät myös lukuisia muita lajeja. Majavien taidokkaasti rakentamat pesät ja padot nostavat vedenpintaa lisäten lahopuun määrää, mikä taas hyödyttää mm. monia hyönteisiä, kolopesijöitä ja tikkoja. Suomessa esiintyy kaksi majavalajia, euroopanmajava ja kanadanmajava.

Kuva: Paula Forsberg

Viitanen

7. Viitanen, Keuruu

Viitasen luonnontilaistuvaan metsään on ehtinyt muodostua paljon eri-ikäistä ja -lajista lahopuuta pääosin lumituhojen myötä. Lahopuu on erittäin tärkeä osa metsäluontoa, sillä monet lajit ovat riippuvaisia lahopuusta. Näitä lajeja kutsutaan saproksyylilajeiksi ja ne ovat ainakin jossakin elinkiertonsa vaiheessa riippuvaisia tietynlaisesta lahopuusta.

Kuva: Mari Helkiö

Kantokääpä

8. Kantokääpä

Kantokääpä on metsiemme jokapaikanhöylä. Päältä usein mustaoranssivalkoinen ja alta kellanvalkoinen kantokääpä on ehkä Suomen yleisin kääpälaji. Taviksen maineen ei pidä antaa hämätä – kantokäävällä on puuaineksen lahottajana tärkeä paikkansa metsäekosysteemissä. Lisäksi jotkin harvinaiset kääpälajit, kuten sitruunakääpä ja röyhelökääpä, ovat kantokäävän seuraajalajeja eli ne ilmestyvät vain puihin, joita kantokääpä on ensin lahottanut. Kantokäävän tunnistaa kirkkaiden värien lisäksi myös omanlaisestaan hapanimelästä tuoksusta – seuraavalla metsäretkellä kannattaa nuuskaista vastaantulevaa kantokääpää!

Kuva: Heini Koivuniemi

Pyysmäki

5. Pyysmäki, Somero

Pyysmäen hämyisessä kuusivaltaisessa kangasmetsässä vallitsee pysähtynyt luonnonrauha. Kuusten lomassa vanhat haavat ja rauduskoivut saavat kurkotella laajoja latvuksiaan kohti taivaita ja lopulta muuttua arvokkaaksi lahopuuksi metsän kiertokulkuun. Metsän pohjakerroksessa mustikka, seinäsammal ja kerrossammal hohtavat syvän vihreinä naavaisten havupuiden oksistojen läpi siivilöityvässä valossa.

Kuva: Mikko Hovila

Limasieni

20. Limasieni (kuvassa kääminen ja sudenmaito)

Ei eläin, ei kasvi, ei sieni, vaan mikä se sitten oikein on? Sehän on limasieni!

Limasienet ovat ihan omanlaisiaan, ameebojen kanssa samaan ryhmään kuuluvia organismeja. Monet limasienilajit viettävät pääsääntöisesti piilottelevaa elämää lahojen kantojen ja pökkelöiden rakosissa tai karikkeen suojissa, ja ne viihtyvätkin erityisesti vanhoissa metsissä, joissa on runsaasti lahopuustoa. Tietyssä elinkierron vaiheessa ne muodostavat liikkuvia limakkoja, jotka kykenevät suuntautumaan kohti sopivia kosteusoloja ja ravinnonlähteitä, vaikka niillä ei ole lainkaan aistinelimiä. Otollisissa oloissa limakko alkaa järjestäytyä itiöpesäkkeiksi, jotka voivat olla muodoltaan ja väreiltään uskomattoman koristeellisia. Limasienillä on myös hauskoja suomenkielisiä nimiä, kuten aimoputkinen, tunkunen, mahtivähänen, ukkospamppunen ja mutkarisunen.

Kuva: Joni Räsänen

Lehtoranta

11. Lehtoranta, Hamina

Lehtorannan metsä on vaihtelevaa mäntykangasta, lehtomaista kuusikkoa ja rämettä. Alueella on monipuolisten luontoarvojen lisäksi kulttuurihistoriallisesti merkittäviä piirteitä, sillä alueen halki kulkee vanha kirkkopolku. Polkua pitkin kuljettiin vuosisatojen ajan Onkamaan kylästä Vehkalahden kirkolle, nykyiseen Haminaan. Kirkopolku oli aktiivisessa käytössä keskiajalta toiseen maailmansotaan asti.

Kuva: Mari Helkiö

Keijunmetsä

17. Keijunmetsä, Hämeenlinna

Hämeenlinnassa sijaitsevan Keijunmetsän alueelta löytyy monipuolisesti eri luontotyyppejä, suuri osa käkkyräisiä mäntyjä kasvavaa kangasrämettä ja vanhaa kuusivaltaista sekametsää. Säätiön omistama suojelualue rajautuu Natura2000 -suojelun piirissä olevaan Paloniitunjärveen, joka on erityisen arvokas lintuvesi sekä lisäksi rauhoitetun täplälampikorennon elinympäristöä. Yksi luonnonsuojelun keskeisimmistä haasteista on suojelualueiden pieni koko ja niiden pirstoutuminen toisistaan. Siksi tällaisten yhtenäisten suojelualuekokonaisuuksien muodostaminen on erittäin tärkeää.

Kuva: Mari Helkiö

Hömötiainen

14. Hömötiainen

Vanhan metsän siimeksestä kajahtaa päättäväinen, karhea ”ti-ti-tsäää-tsäää-tsäää”. Hömötiainen siellä kutsuu lajitoveriaan ja tutkii touhukkaana havupuiden oksistoja. Läheltä kuuluu hentoinen pyrähdys ja siinä otus jo pelottomasti tapittaakin kulkijaa mustilla silmillään. Hömötiainen oli vielä pari vuosikymmen sitten yksi Suomen yleisimmistä linnuista, mutta taantunut sittemmin vanhojen metsien vähenemisen seurauksena erityisesti Etelä-Suomessa. Nykyään ”hömppä” on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja se alkaa olla harvinainen vieras taajamien lintulaudoilla. Varttuneissa, runsaasti lahopuuta sisältävissä metsissä voi silti edelleen kuulla hömötiaisen hieman mietteliään laulunsäkeen.

Kuva: Aki Helkiö

Luonnonperintösäätiön haapalogo

Luonnonperintösäätiön tontut toivottavat tunnelmallista joulua ja mitä parhainta uutta vuotta!

Lahjoita metsälle ja sen asukkaille pysyvä joulurauha!

Luonnonperintösäätiö ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita ja rauhoittaa ne pysyvästi. Voit halutessasi osallistua suojelutyöhön tutustumalla lahjoitustapoihin alla.

Mäntykukka

2. Mäntykukka

Kangasmetsän hämyssä loistaa kalpeana nuokkuvakaulaisia, hentoja aaveita. Äkkiseltään luulisi kalvakoiden ilmestysten kuuluvan ennemminkin sieniin kuin kasveihin, mutta kyseessä on täysin lehtivihreätön kasvi, mäntykukka. Mäntykukan yhteyttämiskyvyn puutetta selittää kasvin sopeutuminen elämään, yleisimmin männyn, loisena ja ryöväämään sienirihmaston avulla tarvitsemansa ravinteet ja veden isäntäkasviltaan.

Kuva: Mari Helkiö

Patinanastakka

12. Patinanastakka

Metsässä kulkiessa saattaa eteen tupsahtaa lahopuunpala tai oksankarahka, joka loistaa häikäisevän turkoosina tai petroolinsinisenä metsän pehmeässä valossa. Äkkiseltään ajattelee, että joku on vain nakannut maalatun puupalan metsään lojumaan, mutta totuus on melkein tarua ihmeellisempi. Häikäisevän värisävyn aiheuttaa pieni sieni nimeltä patinanastakka. Kyseinen sieni tekee harvoin näkyviä itiöemiä, mutta sen olemassaolon voi haivaita juuri turkoosiksi värjäytyneestä puuaineksesta. Värisävy on niin poikkeuksellinen, että patinanastakan värjäämää puuta on käytetty jo 1400-luvulla huonekalujen ja taide-esineiden upotuskoristeluissa.

Kuva: Sirpa Kynäslahti

Maahisenvaara

13. Čáháligvääri, Inari

Čáháligväärin eli Maahisenvaaran vanha metsä ajan käpristämine harmaine keloineen levittäytyy Inarijärven pohjoisrannalla. Ikivanhat käkkyräiset männyt ja niiden oksilla lennähtelevät touhukkaat tiaiset saavat elää omaa elämäänsä turvassa erämaan suojissa. Čáháligväärin luppoinen männikkö on myös Muddusjärven paliskunnan porojen tärkeää laidunaluetta, sillä puussa kasvavat jäkälät ovat poroille keskeistä talviravintoa.

Kuva: Ari-Pekka Auvinen

Villakärpänen

6. Villakärpänen

Erehdyttävästi kimalaista muistuttava, mutta kaksisiipisiin kuuluva villakärpänen on tärkeä kukkakasvien pölyttäjä. Villakärpäsellä on pitkä imukärsä, jolla se käy nauttimassa kukasta mesiaterian samalla melkein kolibrimaisesti kukan yläpuolella lentäen.

Luonnonperintösäätiö toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuva: Joni Räsänen

Keidas

15. Keidas, Pori

Keidas on valtaosaltaan rämettä, jota ilmentävät monet suokasvit, kuten lakka, karpalo, suopursu ja pohjakerroksessa erilaiset rahkasammalet. Suoalueen reunamilla levittäytyy myös melko iäkästä kuusivaltaista kangasmetsää, jonka hämyssä kasvaa paikoin kookkaita haapoja ja kilpikaarnaisia mäntyjä. Keitaan pohjoisreunan muodostaa suorantainen ja erämainen Vähä-Särkijärvi. Keidas on Partioaitan nimikkometsä, sillä yrityksen lahjoittamansa ympäristöbonus on kohdennettu tämän alueen suojeluun.

Kuva: Mari Helkiö

Hilla

16. Hilla, muurain, lakka, valokki

Rakkaalla lapsella on monta nimeä – soiden oranssi herkku on yksi arvostetuimmista luonnonmarjoistamme. Hillan kukinta sijoittuu alkukesään, mikä tekee siitä alttiin hallaöille ja muille vaihteleville sääoloille. Emi- ja hedekukat sijaitsevat eri kasviyksilöissä, joten pölyttyminen ja marjojen muodostuminen on täysin riippuvainen hyönteisistä ja niille otollisista lentosäistä. Hillan mehevä marja on kypsä poimittavaksi noin kuusi viikkoa kukinnasta. Se on hyvin C-vitamiinipitoinen ja sisältää runsaasti myös E-vitamiinia ja kuituja.

Kuva: Mari Helkiö

Täplälampikorento

18. Täplälampikorento

Laineet liplattelevat hiljaa ja keinuttavat hentoisesti ulpukanlehteä, jolla keskikesän suloisissa auringonsäteissä paistattelee päivää sudenkorento. Eikä mikä tahansa korento, vaan takaruumiin voimakkaan keltainen täplä paljastaa auringonpalvojan olevan koiraspuolinen täplälampikorento. Täplälampikorento mainitaan EUn luontodirektiivin II ja IV -liitteissä ja siten laji sekä sen elinympäristöt ovat luonnonsuojelulailla tiukasti suojeltu. Korento viihtyy Etelä-Suomessa erityisesti rehevillä, suojaisilla lahdilla ja lammilla, joilla on runsaasti vesikasvillisuutta.

Kuva: Ilkka Syvänperä

Yövilkanpuro

19. Yövilkanpuro, Juuka

Juuassa sijaitseva Yövilkanpuro on pienehköstä koostaan huolimatta monimuotoinen alue – korkeuseroja, rehevää iäkästä kuusikkoa sekä rämettä ja nevaa Savijärvenjoen rannalla. Yövilkanpuron alueella polveilee myös luonnontilainen puro, jonka
jutustelevan solinan voi kuulla jo kauempaakin. Purojen ympäristöön muodostuu kostea mikroilmasto, jossa viihtyvät useat vaateliaatkin lajit. Nimensä mukaisesti alueella esiintyy myös kämmekkäkasveihin kuuluva yövilkka.

Kuva: Mari Helkiö

Kuukkeli

22. Kuukkeli

Kukapa ei tuntisi kuukkelia? Retkeilijän kujerteleva evästoveri, samoilijan utelias varjo, metsämiehen sielunlintu, johon metsästäjän sielu siirtyi tämän kuoltua, uskottiin. Kuukkeli on ehta hämyisten metsien haltija. Se on ennen asuttanut koko Suomea, mutta maan eteläisen puoliskon vanhojen, naavaisten metsien pirstoutumisen myötä sen levinneisyyden pääpaino on siirtynyt itään ja pohjoiseen. Kuukkeli pysyttelee samalla reviirillä ympäri vuoden, eikä mielellään ylitä laajoja aukeita alueita. Omassa kotoisassa metsässään linnut liikuskelevat muutaman yksilön perheryhminä sieniä, marjoja ja muuta sopivaa murkinaa talvivarastoihin keräten.

Kuva: Ari-Pekka Auvinen