Wikskogin suojelualue sijaitsee Vöyrin kunnan Vetlotin saaressa Kyrönjokisuiston murtovesialueella. Kokonaisuudessaan Vetlot on noin sadan hehtaarin suuruinen louhikkorantainen saari, josta on lyhimmillään reilun kilometrin matka mantereelle Maksamaalle. Wiskogin 9,3 hehtaarin laajuinen metsäalue sijaitsee Vetlotin saaren koilliskulmassa.

Wikskogin maisemaan ovat selvimmin jättäneet jälkensä jääkausi ja meri. Paikoin jääkauden rouhima louhikko on lähes mahdotonta kulkea eikä alueella ole tavatonta törmätä yksittäisiin pienen mökin kokoisiin kivenlohkareisiin. Lisähaasteen kivikoista selviämiseen tuo kivet peittävä paksu sammal- ja jäkälämatto. Erityisesti sammalten kukoistuksen täytynee liittyä meri-ilmaston kosteuteen. Satunnaisen kulkijan jalan alla kiviä peittävä jäkälä ja sammal luistavat eikä seuraavasta jalansijasta ole takeita.

Vetlotin metsät ovat noin 50–80 -vuotiaita sekametsiä. Kuivimmilla paikoilla valtapuuna on mänty, notkelmissa kuusi. Rantavyöhykkeellä on puolestaan enemmän koivua ja vanhoja tervaleppiä. Metsille ei ole tehty viimeksi kuluneeseen 30 vuoteen mitään. Tämän ansiosta etenkin kuusikoissa on jo aika runsaastikin lahopuuta. On selvää, että yhdessä sammal- ja jäkäläpeitteisten kivien kanssa Wikskogista muodostuu ajan kanssa todellinen menninkäismetsä.

Wikskogin metsissä viheltelevät pyyt ja onpa kuolleita kuusia naputtelemassa tavattu jo pohjantikkakin. Saaristossa kun ollaan, niin taivasta hallitsee merikotkan silhuetti. Wikskog kuuluu merikotkan pesimäreviiriin.

Wikskogin metsän lahjoitti Luonnonperintösäätiölle vaasalainen luonnonystävä Lauri Hakamies, joka oli ostanut palstan vuonna 1990 tarkoituksenaan säästää edes osa Vaasan seudun merenrannan rantaviivasta kaikkialle ulotuttuvalta mökkirakentamiselta. Hakamies oli yhteydessä Luonnonperintösäätiön jo heti, kun säätiö perustettiin vuonna 1995. Alueen lahjoittaminen ja suojelualueen perustaminen kuitenkin lykkääntyi Hakamiehen eläkepäiville vuoteen 2017. Koko ajan olivat Wikskogin kivenjärkäleet saaneet kuitenkin kerätä rauhassa päälleen sammalmattoa, ja saavat tehdä niin jatkossakin.