Luonnonperintösäätiön säännöt

Hyväksytty Patentti- rekisterihallituksessa 2.7.2008

1 § Nimi ja kotipaikka

Säätiön nimi on Luonnonperintösäätiö, ruotsiksi Stiftelsen för naturarvet, ja sen kotipaikka Valkeakosken kaupunki.  

2 § Tarkoitus

Säätiön tarkoituksena on Suomen luonnonsuojelun edistäminen ja luonnonalueiden säilyttäminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö hankkii hallintaansa luonnonsuojelualueiksi sopivia maa-alueita ja ryhtyy toimiin niiden saattamiseksi kulloinkin soveltuvan lakimääräisen suojelun piiriin. Säätiö voi hankkia kysymykseen tulevia alueita ostamalla, vaihtamalla tai lahjoitusten kautta.  

Suojelupäätöksen astuttua voimaan säätiö voi myydä omistamansa suojelukohteen, samoin silloin kun suojelun voimaansaattaminen tai jatkaminen esim. alueen luonnonolojen muuttumisen johdosta käy epätarkoituksenmukaiseksi tai mahdottomaksi.  

3 § Varat ja taloudellinen toiminta

Säätiön peruspääoma, säätiön perustajan Pentti Linkolan säätiölle antama 400 000 (neljänsadantuhannen) markan lahjoitus, on muutettu kiinteistöomaisuudeksi. Säätiö voi vastaanottaa lahjoituksina rahaa, arvopapereita, kiinteistöjä, testamentteja yms. Myös maakiinteistöjä voidaan vastaanottaa, siinäkin tapauksessa että ne eivät kelpaa luonnonsuojelualueiksi, missä tapauksessa säätiö voi ne myydä. Säätiö voi järjestää varojen hankkimiseksi keräyksiä, tilaisuuksia, kampanjoita yms., joiden tuotto menee säätiön tarkoituksen toteuttamiseen.

4 § Hallitus

Säätiön hallitus päättää säätiön toiminnan yleisistä linjoista ja edustaa säätiötä julkisuudessa. Hallitus päättää lisäksi säätiön tarkoitusta toteuttavien alueiden hankinnasta sekä mahdollisesta myynnistä tai vaihdosta.  

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, 5-12 varsinaista jäsentä ja 1-4 varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.  Hallitus nimittää säätiölle suojelujohtajan, jonka tehtävänä on johtaa säätiön suojelutyötä.

5 § Valiokunnat, toimikunnat ja työryhmät

Hallitus voi tarvittaessa asettaa työvaliokunnan sekä muitakin valiokuntia säätiön työtä edistämään. Valiokuntaan kuuluu 3-6 jäsentä ja sen toimikausi on 2 vuotta. Valiokunnan ohella säätiöllä voi olla toimikuntia ja työryhmiä, jotka toimivat yhteistyössä suojelujohtajan kanssa.

6 § Hallituksen jäsenten toimikaudet

Hallituksen puheenjohtajana toimii säätiön perustaja haluamaansa ajankohtaan asti. Muiden hallituksen jäsenten sekä tulevien puheenjohtajien toimikausi on viisi vuotta. Jäsenistä uusille toimikausille päättää hallitus ennen toimikausien umpeen menoa.  

Jos hallituksen puheenjohtaja tulee estyneeksi toimimasta säätiössä tai muuten luopuu tehtävästään, hallitus valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan, jonka toimikausi puheenjohtajana päättyy hänen toimikautensa jäsenenä päättyessä. Jos muu hallituksen jäsen luopuu tehtävästään kesken toimikauden, hallitus kutsuu uuden jäsenen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi. Toimikausien uusimiseen nähden ei ole rajoituksia.  

Hallituksen jäsenen ja nimenkirjoittajien vaihtumisesta on viipymättä tehtävä ilmoitus asianomaiselle rekisteriviranomaiselle.

 7 § Hallituksen toiminta

Säätiön hallitus kokoontuu kerran vuodessa, viimeistään maaliskuun kuluessa, vuosikokoukseen. Vuosikokouksessa

- käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja mahdollinen talousarvio

- nimetään hallituksen jäsenet sekä tarvittaessa valiokuntien ja työryhmien jäsenet

- valitaan tilintarkastajat sen mukaan kuin 13 §:ssä todetaan

- todetaan säätiön omistamat luonnonsuojelualueet tai sellaisiksi aiotut alueet

- arvioidaan nämä alueet sekä luonnontilan että suojeluarvon kannalta ja päätetään mahdollisten muutosten aiheuttamista toimenpiteistä

- käsitellään muut mahdolliset vuosikokouskutsussa mainitut asiat.

Hallitus kokoontuu myös silloin, kun on päätettävä säätiön tarkoitusta toteuttavien alueiden hankinnasta, myynnistä tai vaihdosta. Lisäksi hallitus kokoontuu, jos valio- tai toimikunta pyytää hallitukselta ratkaisua johonkin säätiön toiminnan kannalta olennaiseen asiaan.  

Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja, hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja, tai kaksi muuta hallituksen jäsentä yhdessä, vähintään viisi vuorokautta ennen kokousta. Samalla kokouksesta tiedotetaan myös mahdollisten valiokuntien jäsenille, jotta nämä voivat tehdä halutessaan aloitteita hallitukselle. Kokouksissa tehdään päätökset yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.

Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä yli puolet hallituksen jäsenistä tai varajäsenistä.  

8 § Työntekijät  

Säätiöllä voi olla suojelujohtajan lisäksi muitakin työntekijöitä, joiden valinnasta ja titteleistä päättää hallitus.   

9 § Vakituiset tukijat

Säätiöllä voi olla tukijoita, jotka antavat säätiölle lahjoituksia vakituisesti. Vakituiset tukijat voivat olla yksityishenkilöitä tai yhteisöjä (esimerkiksi yrityksiä tai yhdistyksiä). Säätiö ylläpitää heistä rekisteriä henkilötietolain mukaisesti, ja heille lähetetään tietoja säätiön toiminnasta.

10 § Säätiön nimen kirjoittaminen  

Säätiön nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai kaksi muuta hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi myöntää nimenkirjoitusoikeuden myös suojelujohtajalle, valiokunnan puheenjohtajalle tai jäsenelle taikka muulle henkilölle.

11 § Tilintarkastajat ja tilikausi

Säätiöllä on tilinpidon valvomiseksi kaksi tilintarkastajaa ja heillä kummallakin henkilökohtainen varatilintarkastaja. Tilintarkastajat ja varatilintarkastajat valitsee hallitus vuodeksi kerrallaan. Tilintarkastajista ainakin toisen ja tämän varatilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja taikka Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö.

Säätiön tilikautena on kalenterivuosi. Tilit ja hallituksen hyväksymä kertomus säätiön toiminnasta edellisenä vuonna on annettava vuosikokouksen jälkeen tilintarkastajille, joiden on annettava kertomuksensa huhtikuun kuluessa. Jos tilintarkastajien kertomus antaa siihen aihetta, hallituksen on kokoonnuttava viimeistään toukokuun aikana päättämään kertomuksen mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä.  

Oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelyistä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista on kesäkuun loppuun mennessä toimitettava asianomaiselle rekisteriviranomaiselle.

12 § Säätiön sääntöjä voidaan – lukuun ottamatta tarkoituspykälää – muuttaa hallituksen päätöksellä, jota enemmistö hallituksen jäsenistä kannattaa.  

Sääntöjen muutoksesta on välittömästi ilmoitettava asianomaiselle rekisteriviranomaiselle, jotta muutos astuisi voimaan.    

13 § Jos säätiön tarkoituksen toteuttaminen on käynyt mahdottomaksi tai säätiölaissa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti hyödyttömäksi, säätiö voidaan lakkauttaa. Lakkauttamiseen vaaditaan hallituksen kahden peräkkäisen kokouksen päätös, niin että kokousten välillä on vähintään kolme kuukautta.  

Lakkauttamispäätöksestä on välittömästi ilmoitettava asianomaiselle viranomaiselle lakkautuksen vahvistamista varten.  

Jos säätiö lakkautetaan, sen varat on luovutettava Maailman Luonnon Säätiön (WWF) Suomen rahastolle, tai jos tämä ei ole silloin toiminnassa, jollekin vastaavalle säätiön tarkoitusta toteuttavalle yhteisölle.