Arkinmäki


Kunta: Rauma
Suojeluvuosi: 2014
Pinta-ala: 3 ha

EtusivuSuojelualueetSatakuntaArkinmäki

Luonnonperintösäätiö osti Rauman Sorkan kylässä sijaitsevan Arkinmäen 3,2 hehtaarin metsän lokakuussa 2014. Arkinmäen metsä sulkeutuu Pramin arvokkaan lehtoalueen itäisen kainalon suojiin.

Varat metsän ostoon lahjoitti Rauman seudun luonnonystävät ry. Satakunnan luonnonsuojelupiirin suojelurahastoon lahjoittamistaan varoista. Yhdistyksen aktiivit keräsivät 1980- ja 1990-luvuilla ahkerasti varoja luonnonsuojelualueen hankintaan muun muassa pitämällä luontopuotia. He tekivät 1980-luvulla tuloksekasta työtä myös Pramin lehtojen suojelemiseksi, sillä kohde sisällytettiin lehtojensuojeluohjelmaan.

Pramin lehdot ovat osa Natura-ohjelmaan sisältyvää Rauman diabaasialuetta, jonka luonnonarvojen perustana on kallioperässä oleva diabaasi, tumma, emäksinen magmakivi. Lounais-Satakunnan oliviinidiabaasi – kiuaskivenä tunnettu – syntyi 1270-1260 miljoonaa vuotta sitten. Diabaasijuoneet ovat tulivuorten purkauskanavia, jotka lävistävät svekofennistä peruskalliota sekä rapa- ja hiekkakiveä.

Arkinmäenkin pinta-alaltaan pieni metsäalue kannattelee monipuolista luontoa.

Pohjoinen puolisko on kuusivaltaista, järeiden koivujen, lehtolaikkujen ja korpikosteikkojen rikastamaa tuoretta ja lehtomaista kangasta. Lahopuuta on syntymässä tuulenkaadoista. Kenttäkerroksessa kasvaa muun muassa sinivuokkoa, taikinamarjaa ja korpipaatsamaa. Satakunnan rannikolla pähkinäpensaita esiintyy vain Rauman Sorkassa, ja yksi pensas on löytänyt tiensä Arkinmäkeenkin.

Kosteikot monipuolistavat Arkinmäen luontoa. Keskellä metsää louhikkoisten rinteiden väliin jäävä korpipainanne ja itäosan vähäpuustoinen suo ovat metsälain arvokkaita elinympäristöjä. Eteläosassa on ojittamaton saraluhta.

Arkinmäessä on myös ennallistuvia ja ennallistettavia osia: kuusikkosaarekkeiden kirjomaa koivutaimikkoa ja pajukkoa, pieni pala ns. vedenvaivaamaa istutusmännikköä sekä pieni pätkä tukittavaa suo-ojaa etelärajalla.

Suojelualue kartalla

SUOJELE PALA IKIMETSÄÄ

EtusivuSuojelualueetSatakuntaArkinmäki

Arkinmäki

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoitusten kohdentamisesta

Kuvagalleria

Metsää ja kosteikkoja Pramin arvokkaan lehtoalueen itäisessä kainalossa.